Kannattavan metsätalouden lyhyt oppimäärä

Kuinka tiheässä kasvatan?

Jotta metsikköä kannattaa kasvattaa edelleen sellaisenaan, sen on tuotettava vähintään yhtä paljon kuin sama pääoma tuottaisi vaihtoehtoisessa sijoituskohteessa. Pääoman tuottoa vaihtoehtoisessa kohteessa kutsutaan vaihtoehtoiskustannukseksi. Metsikön arvokasvun on oltava vaihtoehtoiskustannusta suurempi, jotta rahan pitäminen puissa olisi kannattavaa. Vaihtoehtoiskustannus lasketaan kaavalla

Vaihtoehtoiskustannus = k × (Puuston arvo + Maapohjan arvo)
Kirjain k tarkoittaa vaihtoehtoisen sijoituksen tuottoa siten ilmaistuna, että jos tuotto on 5 %, k on 0,05 (k = tuottoprosentti/100).  


Kuvan 1 yläosassa on MT-kuusikon arvokasvun ja vaihtoehtoiskustannuksen riippuvuus pohjapinta-alasta, kun metsikön keskiläpimitta on 20 cm.  Kolmen prosentin tuottovaatimuksella kuusikon kasvattaminen on kannattavaa kaikilla pohjapinta-aloilla, mutta 5 %:n korolla vain alle 31 m2/ha pohjapinta-aloilla. Arvokasvun ja kustannuksen ero on 3 % korolla suurimmillaan pohjapinta-alassa 20 m2/ha, ja 5 % korolla pohjapinta-alassa 12 m2/ha. Optimaalinen kasvatustiheys on siis 12 m2/ha, kun pääoman tuottovaatimus 5 %, ja 20 m2/ha, kun tuottovaatimus on 3 %.  Tämä pätee vain 20-senttiselle kuusikolle. Läpimitan suurentuessa optimipohjapinta-ala pienenee.

1.jpeg
2.jpeg
Kuva 1. MT-kuusikon arvokasvun ja vaihtoehtoiskustannuksen (VE-kustannus) riippuvuus pohjapinta-alasta ja keskiläpimitasta. Vaihtoehtoiskustannus on laskettu 3 ja 5 % tuottovaatimuksella. Yläkuvassa keskiläpimitta on 20 cm ja alakuvassa pohjapinta-ala on 20 m2/ha.

Kuvan 1 alaosassa on arvokasvun ja vaihtoehtoiskustannuksen riippuvuus keskiläpimitasta, kun pohjapinta-ala on 20 m2/ha. Arvokasvu on suurimmillaan, kun keskiläpimitta on 15–20 cm. Arvokasvun ja vaihtoehtoiskustannuksen ero on suurin, kun keskiläpimitta on 15 cm. Toisin sanoen 15-senttinen puusto tuottaa parhaiten. Kun tuottovaatimus on 5 %, pohjapinta-alaltaan 20 m2/ha metsikkö on taloudellisessa mielessä hakkuukypsä, kun keskiläpimitta ylittää 23 cm. Kolmen prosentin tuottovaatimuksella hakkuukypsyys saavutetaan vasta 29 cm keskiläpimitassa. Hakkuukypsyys tarkoittaa, että metsiköstä tulisi poistaa ainakin jonkin verran puustoa, koska muussa tapauksessa puuston vuotuinen arvon lisäys on liian pieni suhteessa metsikön arvoon.

Metsikön kasvatustiheys riippuu keskiläpimitasta siten, että mitä kookkaampaa puusto on, sitä harvempana metsikköä tulee kasvattaa (kuva 2). Tämä johtuu siitä, että suurten puiden vaihtoehtoiskustannus on suuri, jolloin puuston arvoon nähden riittävä arvokasvu saavutetaan vain, kun puut eivät kilpaile liikaa keskenään. Pieniä puita voi kasvattaa tiheässä, koska pienten puiden vaihtoehtoiskustannus on pieni. Mitä suurempi on pääoman tuottovaatimus, sitä harvempana metsikköä tulee kasvattaa.

image004_2.jpeg
 Kuva 2. Suurin pohjapinta-ala, jossa puuston vuotuinen arvokasvu on vielä 3, 5 tai 7 % puuston arvosta.

Milloin harvennan?

Kuvista 1 ja 2 ei voi suoraan päätellä, milloin metsikköä tulee harventaa. Pohjapinta-alaa ei voi pitää jatkuvasti optimilukemissa, koska tällöin metsiköstä jouduttaisiin poistamaan muutamia puita joka vuosi, mikä tulee kalliiksi. Ei myöskään ole selvää, että hakkuu kannattaa tehdä juuri silloin, kun arvokasvu painuu vaihtoehtoiskustannuksen alapuolelle. Vaikka arvokasvu olisikin suurempi kuin vaihtoehtoiskustannus, ero voi suurentua, jos metsikköä harventaa.


Paras hakkuun ajankohta löytyy optimoinneista, joissa maksimoidaan nettotulojen nykyarvoa. Nykyarvo lasketaan korkokannalla, joka on sama kuin pääoman tuottovaatimus. Kuvassa 3 on optimointituloksia mustikkatyypin istutuskuusikolle. Vasemmalla harvennukset ovat alaharvennuksia ja suurin sallittu harvennusvoimakkuus on 50 % pohjapinta-alasta. Harvennuksia on kolme. Oikealla taas harvennuksia on viisi, harvennukset voivat olla ylä- tai alaharvennuksia, ja suurin sallittu harvennusvoimakkuus on 60 %.

image006_1-1024x769.jpeg
Kuva 3. Tasaikäisen MT-kuusikon optimaalinen kasvatusohjelma 1, 3 ja 5 % korkokannalla, kun harvennukset ovat alaharvennuksia ja niitä on kolme (vasemmalla) tai kun yläharvennuksetkin ovat sallittuja ja kiertoajan kuluessa tehdään viisi harvennusta (oikealla).

Oikealla oleva yläharvennusvaihtoehto on kannattavampi kaikilla korkokannoilla. Kuvan 3 oikeasta alakuvasta nähdään, että harvennushakkuussa olisi pyrittävä pienentämään sekä pohjapinta-alaa että keskiläpimittaa. Kasvatusohjelma on sitä kannattavampi, mitä pidempään metsikön keskiläpimitta kyetään pitämään 15–20 cm paikkeilla, koska noissa läpimitoissa metsikkö on kaikkein tuottavin (kuva 1). Viiden prosentin korolla nykyarvo on selvästi negatiivien sekä ala- että yläharvennuksessa.

Kuvan 3 tuloksista käy hyvin ilmi, että metsikköä tulee kasvattaa sitä harvempana, mitä suurempi on pääoman tuottovaatimus. Pohjapinta-alaa pienennetään myös puiden keskikoon suurentuessa, mikä on sopusoinnussa kuvan 2 kanssa. Poikkeuksen tekee ensimmäinen harvennus noin 30 vuoden iällä. Kyseessä on ”tekninen harha”, joka johtuu harvennusvoimakkuuden rajoittamisesta 50 tai 60 prosenttiin. Metsikössä pitää tehdä ensiharvennus, jotta pohjapinta-ala saadaan myöhemmissä harvennuksissa riittävän alas ylittämättä maksimaalista harvennusvoimakkuutta. Jos harvennusvoimakkuutta ei rajoitettasi, 5 % tuottovaatimuksella olisi optimaalista jättää viimeisessä harvennuksessa kasvamaan ainoastaan yksi puu, jota pyritään pitämään hengissä mahdollisimman pitkään. Tämä johtuu siitä, että päätehakkuuta seuraava viljely on suurella korkokannalla tappiollinen investointi, jolloin sitä kannattaa lykätä niin kauas tulevaisuuteen kuin mahdollista. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että viljely ei kuulu optimaaliseen käsittelyohjelmaan, kun korkokanta on suuri.

Kuvan 3 tuloksia katselemalla alkaa hahmottua ns. leimausraja eli pohjapinta-ala, jossa hakkuuseen tulee ryhtyä. Vasemmassa alakuvassa sitä on hahmoteltu katkoviivoilla ja oikeassa alakuvassa pallukoilla. Kuvan 3 tuloksista johdettu MT-kuusikon leimausraja on kuvassa 4. Leimausraja on sitä alempana, mitä järeämpää puusto on ja mitä suurempi on pääoman tuottovaatimus. Kuvasta käy myös ilmi, että ns. viralliset harvennusmallit eivät käy yksiin taloudellisten laskelmien kanssa.

image008_3.jpeg
Kuva 4. Optimointeihin perustuvat MT-kuusikon leimausrajat, kun pääoman tuottovaatimus on 1, 3 ja 5 %. Nouseva kuvaaja on nykyisten harvennusmallien leimausraja.

Miten harvennan?

Jos tavoitellaan kannattavaa metsätaloutta, hakkuun tulee parantaa pääoman tuottavuutta. On pyrittävä hakkuisiin, joissa pääoman arvo pienenee reippaasti mutta arvokasvu mahdollisimman vähän. 

Suurten puiden arvokasvu on suurempi kuin pienten, ja metsikön suurimmat puut lisäävät yleensä arvoaan eniten (kuva 5, ylähäällä). Suurissa puissa on kuitenkin kiinni paljon pääomaa, minkä vuoksi niiden suhteellinen arvokasvu eli pääoman tuottavuus on kaikkein heikoin (kuva 5, alhaalla). Tuottavimpia ovat puut, jotka saavuttavat lähivuosina jonkin arvokynnyksen, esim. kuitupuu saavuttaa pientukin mitat tai pientukki tukkipuun mitat. Kun tähdätään hyvään pääoman tuottavuuteen, arvokynnystä lähestyvät puut ovat niitä, jotka tulee jättää kasvamaan. Kaikkein joutavimpia puita poistettaviksi ovat suuret tukkipuut, koska niillä ei ole enää edessään uusia arvokynnyksiä. Joissakin pienemmissä läpimittaluokissa suhteellinen arvokasvu voi myös olla pientä, mutta pienillä puilla on kuitenkin edessään myös hyvän tuottavuuden vuosia. Sen vuoksi pienien puiden poistoa on syytä välttää. Pieniin puihin ei ole sitoutuneena pääomaa eikä niiden hakkuusta saa kunnon tiliä. Erityisen tuottavia, sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, ovat tukkikokoa lähestyvät kookkaat kuitupuut. Sen vuoksi niitä ei tulisi poistaa missään hakkuussa.


Eri hakkuutapoja pohdittaessa mietitään ensin, voidaanko metsikön kasvatuksen kannattavuutta parantaa harvennuksella.  Ellei harventaminen auta, jäljelle jäävät vaihtoehdot ovat odottaminen tai metsikön uudistaminen. Odottaminen saattaa korjata tilanteen, kun puusto on harvaa ja pienikokoista. Harvennuksessa pyritään pienentämään pääoman arvoa mahdollisimman paljon mutta arvokasvua mahdollisimman vähän. Metsiköissä, joissa on sekä tukki- että kuitupuustoa, yläharvennus on tässä suhteessa suorastaan ylivoimainen käsittely alaharvennukseen verrattuna (kuva 6).  Alaharvennus poistaa suuret kuitupuut eli kaikkein tuottavimmat yksilöt ja jättää kasvamaan puut, joiden suhteellinen arvokasvu on kaikkein heikoin (kuva 5). Arvokasvu pienenee voimakkaasti mutta tuotantoon sidotun pääoman arvo ei pienene juuri lainkaan. On menetelty juuri päinvastoin kuin kannattavassa puuntuotannossa tulisi tehdä. Yläharvennus taas pienentää voimakkaasti pääoman arvoa ja jättää tuottavimmat puut kasvamaan. Jäljelle jäävän puuston taloudellinen tuottavuus on jopa kaksinkertainen alaharvennukseen verrattuna (kuva 6).

image010_1.jpeg
Kuva 5. MT-kuusikon yksittäisen puun, kuutiometrin ja puustoon sidotun euron vuotuinen arvonlisäys läpimitaltaan erikokoisissa puissa, kun metsikön keskiläpimitta on 10, 15, 20 tai 25 cm. Metsikön pohjapinta-ala on aina 20 m2/ha. Puutavaralajit ovat kuitupuu, pientukki ja tukki. Kuvaan on laskettu keskimääräinen vuotuinen arvokasvu seuraavan 5-vuotiskauden aikana. Arvokasvu on suurimmillaan, kun puu lähestyy arvokynnystä eli kun kuutiometrin arvo suurenee.

image012_0.jpeg
Kuva 6. Tukkikertymä ja hakkuutulo kolmen esimerkkimetsikön ala- ja yläharvennuksessa, sekä jäävän puuston arvo, arvokasvu ja arvokasvuprosentti (vuotuinen arvokasvu prosentteina puuston arvosta). Hakkuuta edeltävä pohjapinta-ala on 30 m2/ha. Metsiköissä on sekä kuitu- että tukkikokoista puustoa.

Millä hinnalla myyn?

Metsänomistaja ei välttämättä pohdi, mikä on oikea keskiläpimitta tai pohjapinta-ala käynnistää hakkuu. Paremminkin hän pohtii, paljonko puusta olisi saatava rahaa, jotta kannattaa tehdä kaupat. Mitä paremman hinnan puusta saa, sitä useampi metsikkö kannattaa sisällyttää leimikkoon. Hinnat vaihtelevat varsin paljon vuosittain, alueellisesti ja ostajasta toiseen. Tämän vuoksi hakkuita ei pitäisi ohjeistaa pelkästään puuston keskijäreyden ja tiheyden avulla. Jos hinta on huono, parempien aikojen odottelu on viisaampaa kuin hakkuu heti.

Hinnan vaihdellessa leimausrajoja ja kiertoaikaohjeita järkevämpi tapa ohjeistaa kannattava puuntuotanto on ns. varaushintafunktio. Ko. funktio ilmoittaa, paljonko puusta on vähintään saatava, jotta hakkuu on viisaampaa kuin odottaminen (kuva 7).  Puuta on myytävä sitä halvemmalla, mitä heikompi on metsikön suhteellinen arvokasvu. Varttunutta ja tiheää puustoa kannattaa myydä heikommalla tukin hinnalla kuin pienempää ja harvempaa puustoa.

image014.jpeg
Kuva 7. Uusi lähestymistapa kannattavan puuntuotannon ohjeistukseen. Puuta myydään, kun puun hinta on riittävän hyvä (vasemmalla).  Eri läpimittaluokista poistetaan puita oikealla olevan käyrän mukaisesti. Käyrän sijainti määräytyy keskiläpimitan ja pohjapinta-alan perusteella.

Minimihinnan riippuvuus puuston tiheydestä ja keskiläpimitasta voidaan laskea, samoin se, kuinka paljon eri läpimittaluokista poistetaan puita. Optimaalinen harvennuspa on käytännöllisesti katsoen aina yläharvennus. Se, kuinka pieniin läpimittaluokkiin harvennus ulotetaan, riippuu puuston pohjapinta-alasta ja keskiläpimitasta: mitä tiheämpi metsä ja pienempi keskiläpimitta, sitä pienempiä puita poistetaan. On kuitenkin huomattava, että pienikokoisen puuston hakkuuseen ei ryhdytä huonolla hinnalla. Kuvan 7 käyrät on laskettu 3 prosentin tuottovaatimuksella. Suuremmalla korkokannalla puuta myytäisiin huonommalla hinnalla ja metsikkö harvennettaisiin voimakkaammin.

Milloin uudistan?

Metsikkö on aika uudistaa, kun kasvatuksen kannattavuutta ei voi enää parantaa kylliksi tekemällä harvennushakkuita eikä odottelukaan korjaa tilannetta. Tähän tilanteeseen tullaan, kun metsikössä ei ole enää kuitupuustoa eikä alikasvosta. Jäljellä on tällöin enää huonoja vaihtoehtoja: metsikön kasvattaminen edelleen tai metsikön uudistaminen. Varttuneen puuston kasvatus niin tiheänä, että lakirajat täyttyvät, tuottaa tappioita vaihtoehtoisen sijoituksen tuottoon verrattuna. Metsikön uudistaminen tavanomaisin menetelmin on vähänkin suuremmilla korkokannoilla tappiollinen investointi. Uudistamisen jälkeen kuluu pitkä aika, ennen kuin metsikkö alkaa jälleen tuottaa hakkuutuloja tai kun siinä on jälleen arvokasvua. Uudistushakkuiden tarvetta tulisikin pyrkiä minimoimaan. Aliskasvosta kannattaa säästää, alaharvennusta välttää ja puuston uusiutumista edistää voimakkailla harvennuksilla.

Miten uudistan?

Jos metsikössä on hyvä alikasvos, sen voi vapauttaa ylispuiden poistolla. Metsikön saa tässä tapauksessa myös harventaa alle lakirajojen, jolloin suhteellinen arvokasvu saadaan palautettua riittävän hyväksi ilman että kaikkia isoja puita tarvitsee poistaa. Jos luontainen uudistaminen onnistuu riittävän nopeasti (lain määräämän ajan puitteissa), se on yleensä kannattavin uudistamismenetelmä. Muita edullisia uudistamistapoja ovat mm. kaistalehakkuu ja kylvö. Mitä halvemmalla uusi puusukupolvi syntyy, sitä kannattavampaa on puuntuotanto. Erityisesti suurilla korkokannoilla kulujen minimointi kiertoajan alussa on kannattavan puuntuotannon välttämätön edellytys.

Eri toimenpiteitä harkittaessa on mietittävä, kuinka paljon lisäkasvua toimenpiteen avulla saadaan aikaan. Toimenpiteestä aiheutuvan lisätulon on oltava suurempi kuin saman rahamäärän tuotto vaihtoehtoisessa sijoituskohteessa. Oheisessa taulukossa on metsänhoidon sijoitusten loppuarvo vaihtoehtoisessa sijoituskohteessa 50 vuoden päästä 3 ja 5 prosentin korkokannalla. Jos myytävän puun keskihinta on 32€/m3 (niin kuin se on järeää kuusikkoa myytäessä), voidaan laskea, kuinka paljon lisäkasvua toimenpiteiden avulla pitää saada, jotta ne olisivat perusteltuja. Vaikka kyseessä on vain esimerkki, voidaan silti päätellä, että korkokannan (tuottovaatimuksen) ollessa suuri uuden puusukupolven perustaminen voimaperäisin menetelmin ei ole kannattavaa metsätaloutta.

Metsän uudistamisen kustannusten tuotto (loppuarvo) 50 vuodessa vaihtoehtoisessa sijoituskohteessa 3 ja 5 % korkokannalla. Oikealla oleviin sarakkeisiin on laskettu, paljonko lisäkasvua toimenpiteestä pitää aiheutua, jotta se olisi taloudellisesti perusteltu.

image016.jpeg

Mitä muuta pitää pohtia?

Metsikön käsittelyä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon muitakin seikkoja kuin kannattavuus sen mukaan, kuinka tärkeitä ne ovat metsänomistajalle. Jos metsänomistaja haluaa vaalia luonto-, monikäyttö-  ja maisema-arvoja, hakkuut tulee suunnitella siten, ettei näille koidu haittaa. Sivistysvaltiossa pitää myös huolehtia siitä, ettei metsäluonnon monimuotoisuus vähene eikä metsätalous aiheuta haittaa perinteisille metsänkäyttömuodoille, kuten virkistäytymiselle, metsästykselle ja marjojen ja sienten keräilylle. Joistakin seikoista tulee huolehtia jo puuntuotannon sertifioinnin vuoksi. Metsään on hyvä jättää säästöpuita ja hakkaamattomia alikasvostiheikköjä sekä tasaikäismetsätaloudessa että jatkuvassa kasvatuksessa.

Mitä ei pidä pohtia?

Kannattavassa metsätaloudessa ei tarvitse pohtia, onko kyseessä tasaikäismetsätalous vai jatkuva kasvatus. Kannattavinta on käyttää jatkuvaa kasvatusta muistuttavia hakkuita mahdollisimman pitkään, mutta jossakin vaiheessa voi olla perusteltua saada metsään nuori puusukupolvi suhteellisen nopeasti. Tässä vaiheessa kannattava metsätalous voi muistuttaa enemmän tasaikäismetsätaloutta kuin jatkuvaa kasvatusta, mutta luokittelu on tällöinkin tarpeetonta. Kun esimerkiksi metsänkäyttöilmoituksissa kerrotaan, tähdätäänkö ”erirakenteiskasvatukseen” (vakuutan, että tämä ei ole minun keksimäni termi) vai tasaikäismetsätalouteen, on ikään kuin otettu keino tavoitteeksi. Kannattavassa metsätaloudessa tähdätään kannattavuuteen, ja yksi hyvä keino siihen pääsemiseksi on jatkuva kasvatus, ainakin jonkin aikaa. Yksittäistä hakkuuta mietittäessä ei tarvitse varsinaisesti tähdätä tietynlaiseen metsätalouteen, ellei metsänomistaja sitä nimenomaisesti halua. Tämän vuoksi kasvatusmenetelmän ilmoittaminen hakkuuilmoituksissa on turhaa, samoin erillisten ohjeiden laatiminen tasaikäismetsätaloutta ja jatkuvaa kasvatusta varten.

Timo Pukkala

PS: Lopetan tämän kirjoituksen tähän ja rupean lukemaan tyttäreni Maarian pienoistutkielmaa Musiikinopettajan ammatillisen identiteetin muotoutuminen (tiesitkö muuten, että identiteetti voi olla selkiytymätön, etsivä, omaksuttu tai saavutettu sen mukaan, millaisen prosessin kautta se on muotoutunut?).

image018_0.jpeg

Yläharvennusmetsä hakkuun jälkeen.
Tukit on poimittu siististi pienemmän puuston ja alikasvoksen lomasta.
Muutaman vuoden päästä korjuun jälkiä ei enää juuri huomaa.

image020.jpeg

Erirakenteisessa yläharvennusmetsässä viheltelee pyyn lisäksi metsänomistaja ja ulkoilija.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.