Kolmas jatkuvan kasvatuksen hakkuuni

Kolmas jatkuvan kasvatuksen leimikkoni hakattiin Joensuun Uimaharjussa kesällä 2020. Puut osti Stora Enso ja hakkuusta vastasi Joen Metsä Oy. Tärkeimmät puutavaralajit olivat mäntypylväs, mäntytukki ja mäntykuitu. Pylväät olivat 8–12-metrisiä, ja niitä tehtiin solakoista lisävaltapuista.  Ne käytiin leimaamassa ennen hakkuun aloitusta.

Hakkuuohjeet olivat lyhyesti ja yksinkertaisesti: yläharvenna reippaasti; älä poista lainkaan kuiturunkoja. Pylväät tekivät jäävien puiden valinnan hieman tavanomaista haastavammaksi, sillä osa pylväispuista olisi normaalitapauksessa jätetty kasvamaan.

Tein pariin kohtaan pienen mallileimauksen, jossa nauhoitin ne tukkirungot, joita ei pidä poistaa. Sen lisäksi nauhoitin säästöpuut sekä sinne tänne puita, jotka halusin poistaa. Jälleen kerran hakkuukoneen kuljettajat olivat heti juonessa mukana. Kuljettajilla on ilmeisen hyvä käsitys siitä, millaisista puista omistaja saa tuloa, millaiset puut lisäävät nopeasti arvoaan ja millaisten puiden poisto tuottaa hitaasti hakkuukertymää ja on sen vuoksi kallista.

kuva1_1-1.png
Myös jatkuvassa kasvatuksessa pitää jättää säästöpuita (kuvassa merkitty sinisellä nauhalla). Sen lisäksi on hyvä jättää pieniä alueita kokonaan hakkaamatta. Säästöpuiksi kannattaa valita toisaalta vähäarvoisia lehtipuita (mm. järeitä hieskoivuja ja kaikki järeät haavat) ja toisaalta hyvälaatuisia järeitä havupuita. Järeät havupuut tuottavat runsaasti siitepölyä ja siementä, ja sitä kautta geneettisesti hyvälaatuista ja kasvupaikan oloihin sopeutunutta taimiainesta.

kuva2-1.png
Pylväiden korjuu onnistuu myös harvennusleimikossa. Vauriot jäävälle puustolle olivat lähes olemattomat.

kuva3-1.png
Etualalla harvennettua, taustalla harventamatonta metsää.

kuva4-1.png
Kuiturunkojen lisäksi kasvamaan kannattaa jättää solakoita tukkirunkoja, jotka ovat kasvaneet järeimpien puiden puristuksessa. Niistä saa seuraavissa hakkuissa hyvälaatuista sahatukkia. Sahatavara on ohutlustoista ja, päinvastoin kuin pikakasvatuksella tuotettu istutuspuu, riittävän lujaa vaativiin rakennuskohteisiin.

kuva5_0-1.png
Hakkuukertymä oli mukavat 5979 euroa/hehtaari, ja jäljelle jäi tuottava puusto, jossa myös muut ekosysteemipalvelut säilyivät. Marjasadot jopa paranevat, koska mustikan ja puolukan varvusto saa enemmän valoa.

Hakkuita pohtivan kannattaa palauttaa mieleensä jatkuvan kasvatuksen olemassaolo, idea ja saksankielinen nimi. Jatkuva kasvatus on saksaksi Dauerwald, joka on suomeksi käännettynä kestometsätalous. Nimi paljastaa menetelmän päätarkoituksen eli sen, että metsä tuottaa keskeytyksettä erilaisia ekosysteemipalveluja, esimerkiksi puuta, virkistysarvoja ja elinympäristöjä. Metsän rakenne ja hakkuutapa ovat sivuseikkoja ja ne voivat vaihdella laajasti tilanteen mukaan.

kuva6-1.png
Kymmenvuotias istutuskuusikko Pohjois-Pohjanmaalla. Useimmat ekosysteemipalvelut ovat pitkällä tauolla.

Näinä aikoina hiilidioksidin poisto ilmakehästä on yksi tärkeimpiä metsän ekosysteemipalveluita. Kriittinen aika, jona ilmastonmuutos ja ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu pitäisi saada pysähtymään, on varsin lyhyt, kenties ainoastaan 15 vuotta. Alla olevasta kuvasta selviää, että jos metsässä tekee avohakkuun, puolet metsän hiilivarastosta vapautuu ilmakehään seuraavan 15 vuoden aikana. Metsä on muuttunut hiilinielusta hiilen lähteeksi. Myöhemmin uusi puusukupolvi rupeaa tietenkin sitomaan jälleen hiiltä, kun kasvavan biomassan määrä lisääntyy. Tästä tulevaisuuden hiilensidonnasta ei kuitenkaan ole juuri hyötyä tämänhetkisen ilmasto-ongelman ratkaisemisessa. Tätä taustaa vasten itse kukin voi pohdiskella, kuinka vastuullista metsätaloutta avohakkuu edustaa nyt ja lähivuosina. Yläharvennuskin heikentää hiilinielua, mutta sen vaikutus on huomattavasti pienempi ja lyhytkestoisempi kuin avohakkuun.

kuva7_0-1.png
Hiilivarastojen muutos 15 vuoden aikana varttuneen metsän yläharvennuksen ja avohakkuun jälkeen. Avohakkuun seurauksena puolet metsän hiilivarastosta palautuu ilmakehään. Pitkäikäisiin puutuotteisiin siirtyy vain pienehkö osa elävän puuston koko hiilivarastosta. Hiilivaraston yksikkö on tonnia hiiltä hehtaarilla.

Yksi metsien ekosysteemipalveluista on elinympäristöjen ylläpito. Suuri osa uhanalaisista metsälajeista tarvitsee selviytyäkseen järeää lahopuuta, jonka on oltava määrättyä puulajia ja tietyssä lahoamisen vaiheessa. Koska kaikki lahopuusta riippuvat eliölajit eivät ole vikkeliä vaihtamaan paikkaa, eri lahoamisvaiheiden kuollutta puuta pitäisi olla tarjolla samassa metsässä jatkuvasti. Metsässä tulisi olla koko ajan järeää puustoa, ja näitä puita pitäisi kaatua kuolleena maahan melko tasaiseen tahtiin. Alla olevasta kuvasta näkyy, että maapuu viipyy lahoasteluokissa 2, 3 ja 4 vain lyhyehkön ajan, minkä vuoksi lajien säilyminen edellyttää, että lahopuuluokkiin tulee täydennystä muutaman vuoden välein.

kuva8-1.png
Havupuurungon lahoasteen muutokseen kuluva aika Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi 30-senttisenä kuolleelta puulta kuluu 50 vuotta lahoasteen 5 saavuttamiseen.

Jos pohjoisen Suomen metsän avohakkaa, uuden sukupolven puilta kestää 150 vuotta saavuttaa järeä koko. Sen jälkeen kuluu toiset 150 vuotta siihen, että järeitä puita alkaa kuolla. Kuoleman jälkeen menee vielä 50 vuotta lahoasteen 5 saavuttamiseen. Avohakkuun jälkeen kestää siis 350 vuotta, ennen kuin metsikkö alkaa tuottaa uudelleen järeää lahoasteen 5 puuta.

Elinympäristöjen säilymisen edistämiseksi on kehitetty sertifikaatteja, jotka edellyttävät säästöpuiden jättämistä avohakkuualoille. Kun otetaan huomioon, että säästöpuuryhmien tulisi taata uuden järeän lahopuun tuotto tasaiseen tahtiin niin kauan, että uuden puusukupolven puut kasvavat suuriksi ja alkavat kuolla, tulee selväksi, että nykyisten sertifiointikriteeristöjen edellyttämät säästöpuumäärät ovat täysin riittämättömiä.

Metsä tuottaa myös monia virkistys- ja monikäyttöhyötyjä. Vaikka niiden arvoa ei voikaan mitata rahassa, ne ovat silti arvokkaita, sillä ne lisäävät ihmisten hyvinvointia, kenties jopa enemmän kuin puunmyyntitulot. Ihmiset haluavat erityisesti, että heidän virkistysmetsiään ei käsiteltäisi kovakouraisesti (https://yle.fi/uutiset/3-11976622). 

Kun suomalaisessa metsäkeskustelussa vertaillaan eri metsänkasvatusmenetelmiä, keskustelu pyörii usein puuntuotannon ympärillä. Metsäalan vallitseva ajattelutapa näyttää olevan, että pienikin lisäys puuntuotannossa oikeuttaa metsänhoitotavat, jotka heikentävät metsälajien elinympäristöjä, pilaavat virkistysmetsiä ja pienentävät metsän hiilivarastoja. Metsäalan edustajien olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, että suomalaisten valtaosa ei ajattele näin. Tuoreessa Suomen Kuvalehden teettämässä selvityksessä selvisi esimerkiksi että:

  • 80 % suomalaisista on sitä mieltä, että puuntuotanto ei ole Suomen metsien tärkein ekosysteemipalvelu
  • 66 % on sitä mieltä, että metsien suojelu kuuluu kolmen tärkeimmän ekosysteemipalvelun joukkoon
  • Nuoret suomalaiset ajattelevat, että metsien suojelu on monta kertaa tärkeämpää kuin puuntuotanto
  • Alle 10 % nuorista suomalaisista ajattelee, että puuntuotanto on metsien tärkein ekosysteemipalvelu
  • 20 % suomalaisista suhtautuu myönteisesti avohakkuisiin

Timo Pukkala

Kommentit

- Tero

Kiitos! Jos asian voi lyhyesti rautalangasta vääntää niille, jotka eivät koko kuvaa ymmärrä ja näe metsää puilta, niin tässä tekstissä se tapahtuu.

- Jussi

Hei. """"Hiilivarastojen muutos 15 vuoden aikana varttuneen metsän yläharvennuksen ja avohakkuun jälkeen. Avohakkuun seurauksena puolet metsän hiilivarastosta palautuu ilmakehään. Pitkäikäisiin puutuotteisiin siirtyy vain pienehkö osa elävän puuston koko hiilivarastosta. Hiilivaraston yksikkö on tonnia hiiltä hehtaarilla."""" Maankäyttösektorilla Lulucf on laskettu metsien maapohjien päästöt Tilasatokeskus linkin taulukko 1.7 sivu 45, jotka olivat vuonna 2019 kivennäismailla (DOM+SOM)= -7,9 Mtn ja ojitetuilla turvemailla (DOM+SOM)= +4,1 Mtn ja metaanin (CH4) ja typpioksidin (N2O) +2,5 Mekv-tn. Suomen koko metsämaapohjan pinta-alalta vuonna 2019 tuli päästojä n. -7,9+6,5+1,5= -0, 1 Mekv-tn eli 25 milj.ha metsäpohjalta päästöjä tuli 0,004 ekv-tn hehtaarille eli varsin mitätön määrä.Yksi m3 runkopuuta (karikkeineen=koko puun biomassa) sitoo jo 1,3 tn hiilidioksidia ja Luken Ilvesniemen mukaan 2,5 tn (metsän hiilestä maan päällä on 40% ja maan alla 60%) Suurimmat päästöt ojittettujen turvemetsien avohakkuilta tulevat reheviltä turvepohjilta (korvet), mutta karuilla turvemaaojituksilla maapohja on yhtä hyvä hiilinielu kuin luonnon suot keskimäärin. Ks. Ojanen-linkki. Lisäksi ojitukset ovat poistaneet luonnon soiden valtavat metaani-päästöt n. -18 milj. ekv-tonnia per vuosi metsää kasvavalta 6 milj.ha suo-ojitusalalta, joka on myös nielu ja jonka olemassaoloa ei voi kiistää. Ks Ojanen linkki. Kirjoituksessa esitetyllä maapohjan hilivaraston pysyvyydellä paremmin jatkuvan kasvatuksen metsissä kuin avohakkuumetsissä ei ole mitään merkitystä. Se on harhaanjohtavaa. Kokonaisuus ratkaisee ei yksittäistapaus.Lisäksi jatkuva kasvatus tuottaa puuta heikommin kuin tasaikäinen kasvatus eikä sovi valopuille koivu ja mänty ja johtaa parin kolmen harvennuksen jälkeen kuusettumiseen. Jatkuvaa kasvatusta on perusteltua harjoittaa vain muista syitä kuin hiilen sidonta esim. maiseman suojelu puistometsissä ja vesistöjen rannoilla. https://www.stat.fi/static/media/uploads/yymp_kahup_1990-2020_2021_23462_net.pdf https://tuhat.helsinki.fi/ws/portalfiles/portal/65329323/Akatemiaklubi_160316_Paavo_Ojanen.pdf https://docplayer.fi/110805694-Metsankasvatuskelvottomien-soiden-kasvihuonekaasupaastot.html Yst. Terv Jussi Leinonen

- Timo Pukkala

Tästä linkistä löytyy vertaisarvioitu tieteellinen tutkimus, joka osoittaa, että jatkuvassa kasvatuksessa hiilitase on noin 30% parempi kuin tasaikäismetsätaloudessa, jossa harvennukset ovat alaharvennuksia. Molemmissa menetelmissä metsää käsitellään niin, että se tuottaa tasaisen nettotulovirran. https://academic.oup.com/forestry/article/93/1/84/5585603 Laskelmat on tehty 43 000 hehtaarin alueelle ja 100 vuoden ajalle. Jos tasaikäismetsätaloudessa siirryttäisiin yläharvennuksiin, sen hiilitase paranisi noin 15%.

- Anneli Jalkanen

Kommentoin tuota hyvää havainnollista kuvaa, jossa metsän hiilivarasto on jaettu puustoon, maaperään ja tuotteisiin. Jos avohakkuussa tuotteisiin poistuu runkopuu eli 60 prosenttia, maaperään jää latvus ja juuret eli 40 prosenttia kokonaisbiomassasta. Maaperän osuus pylväästä vuonna 2023 olisi siis suurempi, ts. avohakkuu aiheutti maaperään suuren karikesyötteen. Myöhemmin avohakkuun jälkeen perustettu uusi kasvava puusto korvaa loput maaperän hiilivaraston tilapäisestä notkahduksesta, koska jaksollinen metsä kasvaa pysyvästi paremmin kuin jatkuvapeitteinen. "Metsäalan vallitseva ajattelutapa näyttää olevan, että pienikin lisäys puuntuotannossa oikeuttaa metsänhoitotavat, jotka heikentävät metsälajien elinympäristöjä, pilaavat virkistysmetsiä ja pienentävät metsän hiilivarastoja." Itse ajattelen niin että jatkuvapeitteinen malli saisi kyllä lisääntyä jonkin verran, koska on eliöitä, jotka hyötyvät siitä, turvemailla on sille sopivia kasvupaikkoja (rehevät korvet), samoin varsinaiset virkistysmetsät ovat sopivia käyttöalueita. Talousmetsän virkistyskäyttäjäkin hyötyy siitä, että metsää hoidetaan ts. harvennetaan taimikoita ja nuoria metsiä. Sen sijaan lahopuuta ja monimuotoisuutta tuottava hoitamaton hiilivarastometsä ei ole välttämättä hyvä virkistysmetsä, kun siellä on vaikea liikkua. Huomasin tämän omissa metsissäni Asta-myrskyn jälkeen v. 2010. Metsälajien elinympäristöjä säästetään ja parannetaan suojelualueilla, talousmetsien luonnonhoidolla ja tärkeiden elinympäristöjen huomioimisella. Metsän hiilivarastoja voidaan lisätä vähentämällä vuotuisia hakkuita väliaikaisesti, jos se nähdään ilmastonmuutoksen torjunnassa tarpeelliseksi.

- Timo Pukkala

Väärinymmärryksen välttämiseksi muistutan, että ensimmäinen pylväs (vuosi 2021) kuvaa hiilivarastoja ennen hakkuuta. Avohakkuussa elävän puuston hiilestä jää metsään noin 30 %, joka kasvattaa metsämaan hiilivarastoa. Jos otetaan tarkasteluun kaikki Suomen kivennäismaiden metsät, metsämaan hiilivarasto on noin 2 kertaa suurempi kuin puuston hiilivarasto, vaikka runsaspuustoissa varttuneissa metsissä puustossa voikin olla enemmän hiiltä kuin maassa. Vankka uskomus jaksollisen kasvatuksen parempaan puutuotokseen johtuu usein siitä, että luetaan ahkerasti metsäalan lehtiä, mutta tutkimuskirjallisuuden systemaattinen lukeminen on jää vähemmälle. Tässä muutama linkki, jossa tätä kasvukysymystä on ruodittu: https://blogs.uef.fi/forest-issues/2022/02/10/vaaranlaista-yleistysta/ ja https://blogs.uef.fi/forest-issues/2018/11/26/jatkuva-kasvatus/

- Pekka

Miten jk:ssa kiertoajan kokonaiskasvu saadaan paremmaksi käytännösssä kuin esim. tasaikäisen metsän viljelyssä ? Jk taimettumista varten harvaksi harvennettuna laskee kokonaiskasvua, jos PPA lasketaan sille ominaiseksi n. 8-11 m²/ha . Kasvu vähenee joksikin aikaa aina harvennuksen jälkeen mutta oikein harvaksi harvennettuna se laskee enemmän kuin normiharvennusvoimakkuuksilla. Päätehakkuun jälkeen on kokonaiskasvussa pidempi väheneminen mutta jk:ssa sitä vastaa jokaisen harsintakerran jälkeen tapahtuva kasvutaantuma. Sopiva maanmuokkaus ja jalostetun alkuperän taimien käyttö lisää kiertoajan tilavuuskasvua luont. puihin verrattuna yleensä puulajista ja kasvupaikasta riippuen keskimäärin 20-25 % vähintään. Toinen kysymys : miten isoja lahopuita jää jk:ssa enemmän jäljelle, kun korjataan pääasiassa juuri niitä suurimpia puita ?

- Timo Pukkala

Jatkuvassa kasvatuksessa ei ole kiertoaikoja eikä ”kiertoajan kokonaiskasvua”. Se pitää kuitenkin paikkansa, että vertaisarvioitujen tieteellisten tutkimusten mukaan pitkän aikavälin puuntuotos on jatkuvassa kasvatuksessa usein parempi, varsinkin jos tasaikäismetsätalouden harvennukset ovat alaharvennuksia. Tämä tulos saadaan silloinkin, kun viljelymetsätaloudessa käytetään jalostettuja taimia, jotka kasvavat paremmin kuin luontaisesti syntyneet taimet. Tässä linkki yhteen tutkimukseen. https://academic.oup.com/forestry/article/93/1/84/5585603?login=false Merkittävä syy tasaikäismetsätalouden heikompaan puuntuotokseen on se, että metsikkö on suuren osan kiertoajasta käytännössä tuottamaton, jos tuottavuutta mitataan tilavuuskasvulla. Suomessa ei ole kiertoajan kattavia tuloksia metsikkötason vertailuista tai edes suurilta koealoilta, jotka osoittaisivat jalostettujen taimien paremman puuntuotoksen. Tulokset on saatu äärimmäisen pieniltä koeruudulta, jotka sopivat lähinnä taimikkovaiheen kasvuerojen selvittämiseen. Itselläni jatkuvalle kasvatukselle ominainen PPA hakkuun jälkeen on 20 m2/ha, joskus selvästi enemmän. Tämä käy ilmi esim. Arvometsän blogipalstan valokuvista ja seuraavasta linkistä: https://e-fi.blog/home/tuupovaaran-poikain-jk-hakkuu/ Kirjoituksessani ei vertailtu lahopuun määrää jatkuvassa kasvatuksessa ja tasaikäismetsätaloudessa. Kirjoituksessa esitettiin ainostaan arvio siitä, kuinka kauan uuden järeän lahopuun syntymiseen kuluu aikaa, jos avohakkuussa poistetaan kaikki puut.

- Pekka

Jk:n onnistumistodennäköisyys on parempi, kun on siihen sopiva metsä valmiina sopivalla kasvupaikalla. Alikasvosta ja erirakenteisuutta riittävästi. Mutta jos pitää kasvattaa kuusialikasvos ja hakata PPA riittävän alas uudistumisen onnistumiseksi , kokonaiskasvu laskee liiaksi jotta hyvä arvokasvu voisi kompensoida sen. Siksi kaiketi kannattavuusvertailut tehdään yleensä valmiiksi sopivassa alikasvoksen sis. metsässä. Jalostuksesta-,alkuperäsiirrosta- ja maanmuokkauksesta saatavat kasvuhyödyt (kuusella siirto) ei häviä taimikkovaiheen jälkeen . Miten se voisi olla mahdollista , kun näkyy käytännössäkin miten myös taimivaiheen jälkeen viljellyt puut kasvaa selvästi paremmin kuin luont.uudistetut. Kannattavuusvertailuissa pitäisi optimoida molemmat tarkasteltavat kasvatustavan kohteet. Myös tasaikäisen viljelykuusikon käsittelyt pitäisi olla optimoituja eli vähintään yksi yläharvennus/kiertoaika siinä mukana eikä vain alaharvennuksia. Ekosysteemipalvelut ja niiden arvottaminen on erikseen ja niissä jk voi puoltaa paikkaansa useimmissa tapauksissa , jos on muuten mahdollista kasvattaa metsää jatkuvasti peitteisenä.

- Timo Pukkala

Kannattavuusvertailuja on tehty kaikenlaisissa metsiköissä eli myös metsiköissä, joissa ei alkuvaiheessa ole alikasvosta. Vain pienessä osassa jatkuvan kasvatuksen metsiä metsikkö pitää hakata hyvin harvaksi, jotta uudistuminen käynnistyisi. Puhdas tasaikäinen tiheä kuusikko on esimerkki metsikkötyypistä, joka uudistuu heikosti. Sen jälkeen, kun taimiainesta on saatu, metsikköä voi jälleen kasvattaa tiheämpänä. Kannattaa muistaa, että nopea kasvu alentaa puun tiheyttä. Jos kuusen vuosiluston paksuus suurenee kahdesta millistä kolmeen milliin, puuaineen kuivatiheys pienenee arvosta 475 kg/m3 arvoon 450 kg/m3 ja sahatavaran lujuus tipahtaa luokasta C30 luokkaan C27. Jos luston paksuus on 4 mm, tiheys on 420 kg/m3 ja ollaan jo lähellä tilannetta, että puusta ei saa enää rakennuspuuksi kelpaavaa sahatavaraa (lujuusluokka C24).

- Anneli Jalkanen

Forestry-lehden simulointitutkimuksesta kannattaa tsekata myös kuva 6: "vapaa kasvatus" (AAF), jossa yhdistellään vapaasti eri kasvatusmalleja, tuotti parhaan tuloksen kaikissa tarkastelluissa ekosysteemipalveluissa, mukaan lukien monimuotoisuus (Shannon) ja lehtipuiden määrä, siis kaikissa muissa paitsi metsän kokonaishiilivaraston suuruudessa. Todellisuudessa lienee monesti siinäkin paras, jos otetaan käyttöön peitteisen metsätalouden turvetta säästävä hyöty paksuturpeisilla turvemailla ja avohakkuumallin suurempi kasvuhyöty kivennäismailla. Tutkimuksen loppupäätelmä oli siis se, että jos pyritään mahdollisimman suureen metsän ekosysteemipalvelujen kokonaismäärään, kannattaa käyttää monipuolisesti eri kasvatusmalleja aina tilanteen mukaan. Sekametsäisyyttä ja eri puulajeja kannattaa suosia. Tähän ei ole huomauttamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.