Suomen metsien hakkuumäärästä käydään näinä aikoina vilkasta keskustelua. Arviot kestävästä tai sopivasta hakkuumäärästä vaihtelevat, samoin seikat, joilla tiettyä, useimmiten nykyistä suurempaa hakkuumäärää perustellaan. Yleisin perustelu hakkuiden lisäämiselle on se, että metsät kasvavat enemmän kuin niitä tällä hetkellä hakataan.
Intuitiivisesti ja ilman tarkempaa ajattelua varmaan itse kukin on taipuvainen ajattelemaan, että kyllähän nyt kasvun verran pitää voida hakata. Tässä asiassa intuitio kuitenkin pettää, minkä vuoksi on harjoitettava tarkempaa ajattelua.
Otetaan esimerkki metsästä, jossa kasvaa vain yhtä puulajia ja kasvupaikka on kaikkialla sama. Ainoa hakkuutapa on avohakkuu. Puuston tilavuus kehittyy kuvan 1 käyrän mukaan. Kuvitellaan metsälle kolme vaihtoehtoista ikäluokkajakaumaa, kuvan 2 jakaumat A, B ja C. Metsässä A on käytetty melko pitkää kiertoaikaa, minkä seurauksena ikäluokkajakauma on leveä. Metsän keskimääräinen vuotuinen nettokasvu on 6 m3/ha. Kasvu voidaan laskea kuvan 1 käyrästä. Tilavuus suurenee jyrkimmin noin 30-vuotiaissa metsiköissä, eli tuon ikäiset metsiköt kasvavat parhaiten. Sama asia käy ilmi kuvasta 3, jonka kaksi käyrää on johdettu kuvan 1 käyrästä.
Tapauksessa B metsää on nuorennettu, minkä seurauksena vuotuinen tilavuuskasvu on noussut lukemaan 7,3 m3/ha. C-metsässä ikäluokkajakauma on kasvun kannalta vielä parempi; metsiköitä on eniten ikäluokassa 25 (20–30 vuotta), jossa kasvu on kaikkein kiivainta.
 |  |  |
Mitenkähän mahtaa käydä, jos metsiä A, B ja C hakataan niiden nykyisen kasvun verran? Hakkuun vaikutusta on varsin helppo tutkia vaikkapa taulukkolaskentaohjelmalla. Analyysiin tarvitaan ainoastaan alkutilanteen ikäluokkajakauma ja kuvan 1 käyrä. Itse simuloin hakkuut niin, että metsää hakattiin 10 vuoden välein niin, että hakkuumäärä oli sama kuin vuotuinen kasvu kerrottuna kymmenellä. Hakkuut aloitettiin vanhimmasta ikäluokasta, ja metsää hakattiin niin paljon, että kertymätavoite tuli täyteen. Hakatuista alueista tuli uusi nuorin ikäluokka. Muut ikäluokat nytkähtivät 10 vuotta eteenpäin, ja niiden tilavuus kehittyi kuvan 1 käyrän mukaan.
Puuston tilavuus kehittyi eri tapauksissa kuva 4 mukaan. Metsässä A ei tapahtunut mitään radikaalia, mutta metsien B ja C tilavuus pieneni nopeasti. Vaikka metsiä B ja C hakattiin vain sen verran kuin ne kasvoivat vuonna 2017, niin ne kuitenkin hakattiin loppuun muutamassa vuosikymmenessä! Pienenevän puuston tilavuuden seurauksena pieneni myös tilavuuskasvu (kuva 5).
Laskelma osoittaa, että metsiä B ja C ei voi hakata niiden nykyisen kasvun verran. Jos niin tehdään, käy todella köpelösti. Mistä näin kummallinen tulos voi johtua? Se johtuu siitä, että ajan kulumisen ja hakkuiden seurauksena metsien ikäluokkarakenne muuttuu, mikä pienentää tilavuuskasvua. Etenkään metsän C ikäluokkajakaumaa, joka on kasvun kannalta lähes optimaalinen, ei ole mahdollista ylläpitää jatkuvasti.
Paljonko metsistä B ja C sitten voi hakata? Vastaus löytyy kuvan 3 kahden käyrän leikkauspisteestä. Se osoittaa, että maksimaalinen keskimääräinen vuotuinen kasvu on 7 m3/ha, ja se saavutetaan 55 vuoden kiertoajalla. Suurin kestävä hakkuumäärä on myös 7 m3/ha vuodessa, kaikissa kolmessa metsässä. Se on 83% metsän C tämänhetkisestä kasvusta.
Suurimpaan kestävään hakkuumäärään päästään, kun jokaisessa metsikössä käytetään 55 vuoden kiertoaikaa, ja metsässä on tasaisesti kaikkia ikäluokkia väliltä 0–55 vuotta. Puuston keskitilavuus on tällaisessa metsässä 180 m3/ha. Koska yksikään metsistä A, B tai C ei ole tässä rakenteessa, tarvitaan kaikissa metsissä siirtymäaika ennen maksimaalisen kestävän hakkuun vaihetta. Siirtymäaikana metsää A voi hakata kasvua enemmän, mutta metsiä B ja C on hakattava niin, että puuston tilavuus suurenee.
Entä sitten Suomi?
Edellinen laskelma osoitti, että vaikka metsä C kasvaa 8,4 m3/ha vuodessa, siitä voi hakata kestävästi vain 7 m3/ha vuodessa, eli 83% kasvusta. Voidaanko tämä päätelmä yleistää Suomen metsiin? Vastaus riippuu siitä, onko Suomen metsien ikäluokkarakenne samantapainen kuin metsän C.
Luken metsätilastojen ikäluokkajakaumissa samaan kuvaan on yhdistetty eri kasvupaikkoja, mikä tekee jakaumista melko leveitä. Etelä-Suomen jakaumista kuitenkin näkyy, että runsain ikäluokka on nykyisin 20–40 vuotta, kun se 1950-luvulla oli 60–80 vuotta. Toiseksi yleisin ikäluokka on 0–20 vuotta ja kolmanneksi yleisin 40–60 vuotta. 1950-luvulla 30% pinta-alasta oli ikäluokassa 60–80 vuotta, mutta nyt tämän ikäluokan osuus on vain 15%.
Metsiä on siis nuorennettu, minkä seurauksena tilavuuskasvu on suurentunut. Suomen metsien ikäluokkajakaumassa on samoja piirteitä kuin metsässä C. Suomen metsien bruttokasvu on 110 milj. m3. Kun luvusta vähennetään suojellut alueet ja luonnonpoistuma, päästään talouskäytössä olevien metsien nettokasvuun, mikä lienee suuruusluokkaa 90 milj. m3. Kun tästä luvusta otetaan 83%, päästään hakkuumäärään 74,7 milj. m3. Viimeaikaiset arviot Suomen metsien kestävästä hakkuumäärästä ovat vaihdelleet välillä 73–80 milj. m3.
Monta muttaa matkassa
Metsien käsittelystä päättää metsänomistaja, joka harvemmin tavoittelee valtakunnan puuntuotannon maksimointia. Yleensä metsänomistaja on kiinnostunut tuloista ja menoista. Koska puukuutiometrin arvo suurenee puun koon kasvaessa, metsänomistajan nettotulot maksimoituvat pidemmällä kiertoajalla kuin puuntuotos. Myös suurenevat uudistamiskustannukset pidentävät kiertoaikaa, jolla nettotulo maksimoituu. Metsätalous, joka maksimoi metsänomistajan taloudellisen tuloksen, ei maksimoi metsien puuntuotosta.
Metsänomistajilla on myös monia muita tavoitteita kuin hyvä taloudellinen tulos, esimerkiksi metsien virkistyskäyttö ja luontoarvot. Yleensä nämä tavoitteet johtavat siihen, että metsiä kasvatetaan vanhemmiksi, mikä edelleen pienentää tilavuuskasvua ja puuntuotantoa.
Valtaosa metsänomistajista on riskin karttajia, mikä tarkoittaa, että he välttävät ratkaisuja, jotka saattavat johtaa huonoon tulokseen. Huonon tuloksen todennäköisyyttä pienennetään mm. kasvattamalla metsissä useita eri puulajeja ja suosimalla sekametsiä. Erirakenteisten metsien kasvattaminen ja usean erilaisen metsänhoitomenetelmän käyttö ovat myös esimerkkejä riskien hajauttamisesta. Puun hinnan vaihtelu johtaa usein siihen, että hakkuita lykätään siinä toivossa, että puusta saadaan tulevaisuudessa parempi hinta.
Tutkimukset osoittavat, että metsänomistajien intuitiiviset ratkaisut ovat juuri oikeita. Ne lisäävät metsänomistajan metsistään saamaa hyötyä. Lisäksi on osoitettu, että keinot, joilla metsänomistajat varautuvat riskeihin ja epävarmuuteen, lisäävät metsien monimuotoisuutta ja useimpia ekosysteemipalveluja. Useimmat näistä keinoista kuitenkin johtavat poikkeamiin puuntuotantoa maksimoivasta metsätaloudesta.
Tämän kirjoituksen esimerkkimetsässä tulojen ja menojen erotus maksimoituu 80 vuoden kiertoajalla, jolloin keskikasvu on 6,7 m3/ha vuodessa, mikä on 80% metsän C tämänhetkisestä kasvusta. Jos oletetaan, että 5% omistajista ei hakkaa metsäänsä lainkaan ja 25% käyttää maisemasyistä tai parempien aikojen toivossa 100 vuoden kiertoaikaa, päästään keskikasvuun 6,3 m3/ha vuodessa, mikä on 74% metsän C tämänhetkisestä kasvusta. 74% talouskäytössä olevien metsien nettokasvusta on 67 milj. m3.
Mitä opittiin?
Mitä tästä kirjoituksesta voidaan päätellä? Ensimmäinen päätelmä on se, että kasvu ei osoita suurinta kestävää hakkuumäärää. Toinen päätelmä on, että suurin kestävä hakkuumäärä ei ole metsänomistajan eikä muidenkaan metsissä liikkujien etujen mukaista.
Vaikka tämän kirjoituksen esimerkkilaskelma oli todelliseen metsätalouteen verrattuna yksinkertaistettu – siinähän ei esimerkiksi tehty harvennushakkuita – se osoittaa silti oikein metsän ikäluokkarakenteen vaikutuksen kestävään hakkuukertymään. Laskemaani hakkuukertymää – 74,7 milj. m3 vuodessa – ei tietenkään pidä tulkita vakavaksi arvioksi Suomen metsien kestävästä hakkuumäärästä. Näitä arvioita tekee oikeaoppisesti mm. Luke MELA-ohjelmistonsa avulla. Luken arviot suurimmasta kestävästä hakkuumäärästä eivät kuitenkaan ole ennusteita markkinoille tulevasta puumäärästä. Ne eivät myöskään osoita hakkuumäärää, joka tuottaa metsänomistajille eniten taloudellista ja muuta hyötyä. Useimpien metsänomistajan hyöty maksimoituu, kun metsää hakataan vähemmän kuin niitä voisi hakata.
Timo Pukkala