Suomen metsäyhdistyksen selvitys

Suomen Metsäyhdistyksen selvitys – lisääntyikö tietoisuus vai epätietoisuus?

Jätin vaimon katsomaan romanttista komediaa ja rupesin silmäilemään Suomen Metsäyhdistyksen tiedotetta metsänkasvatusmenetelmien kannattavuusselvityksestä (http://www.smy.fi/artikkeli/jatkuvaa-vai-jaksollista). Jos olisin epäkohtelias, sanoisin, että tiedotteen lukeminen oli yhtä viihdyttävää kuin vaimon ajanviete. Tässä muutamia otteita, joita lukiessa teki melkein mieli hymyillä:

Jatkuvaan kasvatukseen ei voi siirtyä yhdessä yössä. Siirtymäaika voi olla pitkäkin, jopa 25‒30 vuotta, mikä on jopa yhtä paljon kuin metsätilan keskimääräinen omistusaika. Metsästä voi saada hakkuutuloja siirtymäaikanakin, mutta se pitäisi silti ottaa huomioon kannattavuutta arvioitaessa.”

Kannattavuutta tutkimukset pohtivat yleensä teoreettisesti. Todennäköisesti harva metsänomistaja mittaa metsänhoitonsa kannattavuutta esimerkiksi muuntamalla tulevaisuudessa saatavat nettotulonsa nykypäivään.”

Todennäköisemmin metsänomistaja miettii yksinkertaisesti tulevaa rahantarvettaan. Erityisesti epävarma taloustilanne ajaa yleensä pitämään yllä maksuvalmiutta.”

Rahantarvekaan ei tule yksin metsätaloudesta, niin kuin tutkimukset olettavat. Metsänomistajan talouteen kuuluu muutakin, usein maataloutta, hyvin varmasti kotitaloutta, ehkä muuta yritys- tai sijoitustoimintaa, joskus myös jälkeläisten tai vanhempien taloutta.”

Tahdotaanko tässä kenties sanoa, että jos metsänomistaja ei ole perillä nykyarvosta, tämä antaa metsänhoitoyhdistykselle oikeutuksen neuvoa metsänomistajaa huonosti kannattavaan metsätalouteen. Tai jos metsänomistaja (tai metsäneuvoja) ei tunne kannattavuuslaskennan perusteita, niin hyvällä omalla tunnolla voidaan jatkaa huonon kannattavuuden linjalla. Pitäisikö Kehittämiskeskus Tapion laatia ohjeita, jotka eivät tähtää kannattavaan metsätalouteen, koska ”metsänomistajan talouteen kuuluu muutakin [kuin metsätaloutta], usein maataloutta, hyvin varmasti kotitaloutta”? Eikö tutkimuksista tarvitse välittää, koska ne ovat teoreettisia (talousteorian mukaisia) ja niissä on tehty mutkikkaita laskutoimituksia, jopa korkolaskuja?

Jatkuvaan kasvatukseen siirrytään silloin, kun tehdään ensimmäinen yläharvennus. Heti saadaan kunnon tili. Isommassa leimikossa siirtyminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan aikaa saattaa tärvääntyä jopa päiväkausia.

Kannattavuusselvityksen ongelma on, että siinä korostetaan liikaa tulosten vaihtelevuutta. Ikään kuin nimenomaisena tarkoituksena olisi osoittaa, että ”jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen kannattavuudesta ei voi sanoa mitään varmaa”, niin kuin viime aikoina on otettu tavaksi viestittää. Tässä kirjoituksessa esitetty hellävarainen kritiikki koskee lähinnä kannattavuusselvityksen Powerpoint-esitystä (http://www.metsasaatio.fi/varojen-kaeyttoe/tutkimukset-ja-selvitykset/metsatalouden-taloudellinen-tulos-eri-kasvatustavoissa), ei niinkään itse selvitystä (http://ptt.fi/wp-content/uploads/2014/12/tp164.pdf ).

Pohjoismaiset tutkimukset

Selvityksessä on taulukko, jossa on mainittu kuusi pohjoismaista tutkimusta (Andreassen ja Øyen, Elfving ym., Hoen, Hyytiäinen & Haight, 2 x Wikström) ja yksi muu tutkimus (Kant), joissa tasaikäismetsätalous on muka ollut jatkuvaa kasvatusta kannattavampaa. Pohjoismaiset selvitykset on tehty Ruotsissa ja Norjassa, lukuun ottamatta Hyytiäisen ja Haightin (2012) laskelmia, jotka koskevat Yhdysvaltoja. Ilmeisesti tämä amerikkalainen selvitys on Hyytiäinen-nimen perusteella katsottu pohjoismaiseksi. Päinvastoin kuin selvityksessä annetaan ymmärtää, Hyytiäisen ja Haightin tutkimus ei suinkaan osoita, että jaksollinen kasvatus on kannattavampaa kuin jatkuva. Jaksollinen kasvatus oli kannattavampaa alhaisella korkokannalla (3 % tai vähemmän), mutta koron noustessa jatkuva kasvatus muuttui kannattavammaksi.

Ruotsin ja Norjan tutkimuksissa on tyypillisesti vertailtu runsaspuustoisen melko varttuneen metsikön kahta käsittelyvaihtoehtoa: (1) avohakkuu ja uudistaminen heti ja sitä seuraava tasaikäismetsätalous tai (2) metsän käsittely toistuvilla lievillä yläharvennuksilla. Näistä kahdesta metsikön uudistaminen heti on ollut kannattavampi. Optimaalista käsittelyvaihtoehtoa ei kuitenkaan ole otettu mukaan vertailuihin. Se olisi metsän uudistamien nopeassa tahdissa ja seuraavan puusukupolven käsittely jatkuvan kasvatuksen periaatteella, kuten mm. Tahvosen tutkimukset osoittavat. Hieman nuoremmassa runsaspuustoisessa metsässä taas voimakkaat yläharvennukset – joita ei myöskään ole sisällytetty vertailuihin – olisivat yleensä kannattavin ratkaisu. Osassa ruotsalaisia (esim. Wikström 2000, 2002) ja norjalaisia selvityksiä (Andreassen ja Øyen) jatkuvan kasvatuksen kasvua on pienennetty mielivaltaisten kertoimien avulla tai muulla tavoin. Vertailuissa on käytetty kasvumalleja, jotka eivät sovellu jatkuvaan kasvatukseen.

Jotta kannattavuusvertailut olisivat oikeudenmukaisia, optimaalista tasaikäismetsätaloutta tulisi verrata optimaaliseen eri-ikäismetsätalouteen. Ruotsin ja Norjan tutkimuksista vain Wikströmin (2000, 2002) tutkimukset ovat optimointitutkimuksia. Wiksktröm (2002) on kuitenkin itse todennut, että hänen laskelmiaan ei voi käyttää jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen kannattavuuden vertailuun, koska kynnyskasvuna on käytetty mielivaltaista vakiota ja eri-ikäismetsätalouden kasvua on aliarvioitu (Canadian Journal of Forest Research no. 31 (2001), s. 1065). Nämä eivät kuitenkaan ole tärkeimmät syyt, miksi Wikströmin tutkimuksista ei pidä päätellä, että jaksollinen kasvatus kannattasi jatkuvaa paremmin. Tärkein syy on se, että optimointitehtävissä harvennusvoimakkuus on ollut maksimissaan 30 % ja puuston tilavuus ei ole saanut pienentyä alle 150 m3/ha. Nämä rajoitteet ovat tehokkaasti estäneet optimaalisen käsittelyohjelman valinnan runsaspuustoisissa lähtömetsiköissä.

Tilavuusrajoitteen taustalla on Ruotsin metsälain pykälä 10, joka määrää hakkuun jälkeisen puuston minimitilavuuden. Puuston minimimäärä suurenee keskipituuden kasvaessa. Varttuneissa metsikössä metsälaki kieltää puuston kasvatuksen optimitiheydessä. Kuvassa 1 Ruotsin metsälain tilavuusvaatimus on muutettu pohjapinta-alarajaksi ja kuvaan on vertailun vuoksi piirretty Suomen uuden metsälain minimipuusto tasaikäismetsätaloudessa (Tasa minimi) ja jatkuvassa kasvatuksessa (Eri minimi). Kun vertaamme minimipuustoja kannattavimpaan kasvatustiheyteen (Optimi), voimme ylpeänä todeta, että Suomen metsälaki on olennaisesti vähemmän huono kuin Ruotsin laki. Metsälainsäädännön erojen vuoksi vertailuja Ruotsin laillisista hakkuuvaihtoehdoista ei voi yleistää Suomeen.

image002_0.png
Kuva 1. Metsälain säätämä minimipuusto Ruotsissa ja Suomessa (Tasa minimi, Eri minimi) sekä optimaalinen kasvatustiheys keskisuomalaisessa MT-kuusikossa (pohjapinta-ala, jossa arvokasvun ja tuotantoon sidotun pääoman vaihtoehtoiskustannuksen erotus on suurin; paljaan maan arvoksi on oletettu 1000 €/ha).

Wikströmin vuonna 2008 tekemässä tutkimuksessa osassa simulointeja minimipuustona on käytetty Ruotsin metsälain viitos-pykälän alempaa käyrää ja myös voimakkaampia harvennuksia on otettu mukaan tarkasteluihin. Kun tuloksia tutkii huolellisesti, havaitsee, että niissä tapauksissa, jossa rajoitteiden vaikutus on vähäinen, jatkuva kasvatus ei enää olekaan nykyarvoltaan jaksollista kasvatusta heikompi. Tämä siitä huolimatta, että jatkuvan kasvatuksen simuloinneissa puuston kasvua on aliarvioitu (ks. http://www.kontinuitetsskogsbruk.se/pdf-filer/Forskningsresultat%20lonsamhet.pdf).

Kantin (1999) tutkimuksesta taas käy ilmi, että eri-ikäismetsätaloudessa optimaalinen hakkuun jälkeinen puusto on sitä pienempi, mitä suurempi on korkokanta. Tutkimuksessa ei verrata tasa- ja eri-ikäismetsätaloutta. Suurella korkokannalla kasvamaan jätetään ainoastaan alle 8 cm:n puista koostuva eri-ikäinen taimikko. Koska suuret puut puuttuvat, tutkija ei pidä metsää enää eri-ikäisenä. Kyseessä on kuitenkin tässäkin tapauksessa jatkuva kasvatus.

Kun nämä täsmennykset otetaan huomioon, Suomen Metsäyhdistyksen taulukkoon jää pyöreät nolla tutkimusta, jotka osoittavat jaksollisen kasvatuksen jatkuvaa kasvatusta kannattavammaksi. Kehotan tutustumaan myös ruotsalaisten tekemään selvitykseen, jossa on käyty läpi monia eri maissa tehtyjä tutkimuksia (http://www.kontinuitetsskogsbruk.se/pdf-filer/Forskningsresultat%20lonsamhet.pdf).  Yhteenveto katsauksesta on tässä:

  • Jatkuva kasvatus kannattavampaa: 19 tutkimusta
  • Jaksollinen kasvatus kannattavampaa: 0 tutkimusta
  • Jaksollinen kannattavampaa, kun optimaalinen jatkuva kasvatus on suljettu pois: 6 tutkimusta
  • Riippuu tilanteesta (korkokannasta, kasvupaikasta, lähtömetsiköstä): 9 tutkimusta

Jaksollinen kasvatus on saatu paremmaksi hyvillä kasvupaikoilla, alhaisella korkokannalla, varttuneessa lähtömetsikössä taikka silloin, kun harvennusvoimakkuutta tai jäävän puuston minimimäärää on rajoitettu (tai on käytetty muita vippaskonsteja).

Ei siis ole yhtään tutkimusta, joka osoittaisi yleisellä tasolla, että optimaalinen jaksollinen kasvatus olisi Suomessa kannattavampaa kuin optimaalinen jatkuva kasvatus.

Lievennyksenä mainittakoon, että alhaisella korkokannalla, hyvällä kasvupaikalla ja Etelä-Suomessa jaksollinen kasvatus on toki kilpailukykyinen vaihtoehto. Tasaikäismetsätalouden kannattavuus paranee myös silloin, kun metsänomistaja tekee hoitotyöt itse eikä katso tekemäänsä työtä kustannukseksi. Lisäksi on laskettu (mm. Tahvonen), että varttuneessa tasaikäisessä metsässä, jossa ei ole alikasvosta, kannattaa tehdä aluksi uudistushakkuu. Se, kannattaako hakattu alue viljellä, onkin sitten jo toinen juttu.

Hupaisia perusteluita

Siltä varalta, että joku ottaa kannattavuusselvityksestä laaditun Powerpoint-esityksen vakavasti, en malta olla puuttumatta muutamaan kohtaan. Esityksessä mainitaan, että nettonykyarvon käyttö on epäluotettavaa, koska tulos riippuu siitä, ”lähdetäänkö nettonykyarvoa laskemaan päätehakkuun alusta vai lopusta eteenpäin” eli sisällytetäänkö päätehakkuutulo nykyarvoon vai ei. Kun arvioidaan tietyn metsikön eri käsittelyvaihtoehtojen kannattavuutta, nykyarvoon sisällytetään kaikki metsikön tuleviin käsittelyihin liittyvät tulot ja menot. Tähän ei liity mitään epäselvyyksiä. Kun arvioidaan investoinnin, esimerkiksi istutuksen, kannattavuutta, nykyarvo lasketaan hetkeen, jona investointi tehdään (eli siis avohakkuun jälkeinen tilanne). Tähänkään ei liity epävarmuutta. Minkähän takia metsäekonomistit eri puolilla maailmaa käyttävät kannattavuusaskelmissaan lähes yksinomaan nettonykyarvoa, vaikka se on ”epäluotettava”.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki. Jos avohakatulle alueelle ei tehdä mitään viljely- ja hoitotoimia, nettotulojen nykyarvo on suurehkolla korkokannalla 500 €/ha (se on varmasti positiivinen, koska kuluja ei ole). Jos taas alue viljellään ja taimikkoa hoidetaan tavalliseen tapaan, nykyarvo on suurehkolla korkokannalla -500 €/ha (se on varmasti negatiivinen jollakin korkokannalla, koska kulut ovat aiemmin kuin tulot). Vaihtoehtojen ero on siis 1000 €/ha. Jos kumpaankin nykyarvoon lisätään riittävän suuri luku, esim. päätehakkuutulo 7000 €/ha, molemmat ovat positiivisia, mutta ero on silti 1000 €/ha. Tästä ei kuitenkaan pidä päätellä, että viljely olisi kuin taikaiskusta muuttunut tappiollisesta kannattavaksi. 

Selvityksessä mainitaan myös, että ”eri-ikäiskasvatetun puun laatu vaihtelee huomattavasti”. Tilanne on onneksi kuitenkin parempi kuin tasaikäismetsätaloudessa, jossa laatu on tasaisen huonoa. Väite ”jäljelle jäävän puuston vahingoittumisriskiä ei yleensä ole otettu huomioon” pitää paikkansa, jos ”yleensä” korvataan sanalla ”aina”.  Kun vahingoittuminen otetaan huomioon (kuten kaikissa Arvometsän askelmissa tehdään), tulokset eivät juuri eroa laskelmista, joissa vahingoittumista ei oteta huomioon. Sen sijaan väite ”[eri-ikäismetsätalouden] tutkimuksissa taimettumisen oletetaan yleensä onnistuvan aina” ei useimmiten pidä paikkaansa. Uudistuminen ennustetaan malleilla, joiden laadinta-aineistona on sekä onnistuneita että epäonnistuneita tapauksia. Mallit keskiarvoistavat tulosta tosielämään verrattuna mutta eivät silti ennusta, että uudistuminen onnistuu aina. Sitä vastoin viljelymetsätalouden kannattavuutta käsittelevissä laskelmissa oletetaan useimmiten, että viljely onnistuu aina.

Joissakin laskelmissa uudistumisen vaihtelu jatkuvassa kasvatuksessa on otettu huomioon (Pukkala 2015). Jos lähtökohtana on erirakenteinen metsikkö, jossa on sekä kuitu- että tukkipuustoa, uudistumiseen liittyvää epävarmuus lisää vain vähän nykyarvon laskentaan liittyvää epävarmuutta (kuva 2). Puun hinnan vaihtelu on monin verroin suurempi epävarmuuden lähde. Uudistumisen vaikutuksen pienuus johtuu siitä, että seuraavat 3–4 hakkuuta perustuvat olemassa olevaan puustoon, ja uudistuminen alkaa vaikuttaa hakkuutuloihin vasta monen vuosikymmenen päästä. Diskonttauksen vuoksi vaikutus nykyarvoon on pieni. Erirakenteisen metsikön kannattavin hakkuutapa on yläharvennus riippumatta siitä, syntyykö metsikköön alikasvosta vai ei.

Juurikääpäriski koskee kaikkia hakkuita, siis sekä tasaikäismetsätaloutta että jatkuvaa kasvatusta. Hakkuita tehdään molemmissa suunnilleen yhtä usein. Jos juurikääpä pääsee saastuttamaan metsikön, se tulisi uudistaa lehtipuulle. Tasaikäismetsätaloudessa näin ei kuitenkaan yleensä tehdä vaan alueelle istutetaan kuusikko, joka saastuu edellisen puusukupolven saastuneista kannoista ja juurista. Saastuneen metsikön tilalle saadaan uusi saastunut metsikkö.

image004.png
image006.png
Kuva 2. Nettotulojen nykyarvon jakauma erirakenteisessa kuusikossa, kun uudistumisen (yläkuva) tai puun hinnan (alakuva) on oletettu vaihtelevan tutkimuksissa havaitulla tavalla. Kun vaihtelua ei ole otettu huomioon, nykyarvo on 11775 €/ha. Vasemmassa osakuvassa olevan jakauman keskiarvo (keskimääräinen nykyarvo) on 11768 €/ha.

Väitteen ”tasa-ikäiskasvatuksessakin on riskinsä, mutta ne ovat yleensä tiedossa” alku pitää paikkansa mutta loppuosa ei. Olennaista ei kuitenkaan ole, kuinka hyvin riskit tunnetaan vaan se, kuinka suuret ne ovat. Selvityksen päätelmä, että mitä vähemmän puuta hakataan, sitä vähemmän saadaan tuloja, pitää paikkansa! Sen sijaan on vaikea yhtyä toteamukseen, että uusien taimien syntyminen edellyttää niin harvaa puustoa, että ”metsä tuskin vastaa mielikuvaa peitteisyydestä” (ks. kuvat 3 ja 4).

image007_2-1024x768.jpeg
Kuva 3. Jatkuvan kasvatuksen kuusikko hakkuun jälkeen.

image009-1024x768.jpeg
Kuva 4. Jatkuvan kasvatuksen männikkö hakkuun jälkeen.

Myrskytuhoista Powerpoint-esityksessä mainitaan, että tasaikäismetsätaloudessa aukot ovat suurempia, mutta pienaukkohakkuilla aukkoja ja reunametsää tulee enemmän. Aukon koko vaikuttaa ns. kriittiseen tuulennopeuteen, joka on tuulennopeus, jossa puun kaatumis-, kallistumis- tai katkeamistodennäköisyys on 0.5. Kriittisen tuulennopeuden laskemiseksi on malleja, jotka on kehittänyt Heli Peltola työryhmineen. Kuvassa 5 (vasemmalla) kriittinen tuulennopeus on laskettu aukon vieressä kasvavalle kuusikolle, jonka keskiläpimitta on 26 cm ja keskipituus 22 m. Kun kriittinen tuulennopeus suhteutetaan alueella vallitsevaan tuuli-ilmastoon, voidaan laskea tuulituhon todennäköisyys hakkuuaukon halkaisijan funktiona. Kuvasta 5 (oikealla) nähdään, että jos aukon koko kasvaa 10 metristä (pienaukon halkaisija) 100 metriin (0.8 hehtaarin pyöreä aukko), tuhon todennäköisyys viisinkertaistuu. Jos aukon halkaisija on 200 m, tuhon todennäköisyys 20-kertaistuu pienaukkoon verrattuna.


Lisäksi selvityksessä tuodaan ilmeisen merkittävänä seikkana esille, että ”päätehakkuukartoista maksetaan jo nyt, esimerkiksi vadelmapaikkojen toivossa”. On kuitenkin hyvä muistaa, että tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista vastustaa avohakkuita (Valkeapää ym. 2009). Vadelmien arvon voi mielihyvin sisällyttää kannattavuuslaskelmiin, mutta kohtuuden nimissä niihin olisi samalla sisällytettävä mustikan arvo (jatkuvassa kasvatuksessa parempi), diversiteetti (jatkuvassa parempi), hiilitase (jatkuvassa parempi), maisema- ja ulkoiluarvot (jatkuvassa paremmat) ja ympäristöhaitat (jatkuvassa pienemmät)

image012.png
image014.png
.Kuva 5. Kriittinen tuulennopeus ja tuulenkaatojen todennäköisyys aukon halkaisijan funktiona.

Onko vertailtu oikeita asioita?

Suomen metsätalouden kehittämistä ajatellen tasa- ja eri-ikäismetsätalouden kiihkomielisessä vertailussa on liikaa tarpeetonta vastakkainasettelua. Vaikka tasa- ja eri-ikäismetsätalous ovatkin varsin erilaisia metsänkasvatusmenetelmiä, jatkuva kasvatus eri-ikäismetsätaloutta laajempana käsitteenä ei merkitse kaikkien hakkuu- ja uudistamistapojen korvaamista uusilla menetelmillä. Jatkuva kasvatus vastaa englanninkielistä termiä Continuous cover forestry, mikä tarkoittaa metsätaloutta, jossa maa on jatkuvasti puuston peittämä. Siihen sisältyvät tutuista käsittelymenetelmistä mm. yläharvennus, ylispuiden poisto ja rajatapauksena luontainen uudistaminen sekä metsän uudistaminen pieniä aukkoja tai kapeita kaistaleita käyttäen. On myös syytä huomata, että kannattavinta voi olla käyttää vuorotellen jatkuvan kasvatuksen hakkuita ja tasaikäismetsätalouden menetelmiä (lähinnä luontaista uudistamista, kaistalehakkuita ja ylispuiden poistoa).

Hedelmällisempää olisi pohtia sitä, kuinka harvennushakkuut tulisi tehdä, jotta metsätalous olisi mahdollisimman kannattavaa ja päätehakkuita olisi mahdollisimman vähän. Jos on tultu tilanteeseen, jossa uudistushakkuu on mielekkäin ratkaisu, pohdittavaksi tulisi ottaa se, kuinka voimaperäisiä menetelmiä on perusteltua käyttää, kun otetaan huomioon taloudellinen kannattavuus, luontoarvot, maisema-arvot ja metsien ulkoilukäyttö. Kehittämistavoitteeksi tulisi ottaa uudistamiskustannusten pienentäminen ja sellaisten menetelmien käyttöönotto, jotka vähentävät metsätalouden aiheuttamia haittoja ympäristölle ja metsien monikäytölle.

Timo Pukkala

P.S. Tiesitkö muuten, että syvämietteisen oloiset tekstinpätkät, jotka sisältävät kursiivilla painettuja sanoja, ovat yleensä virheellisiä? (Enqvist 2014)

Viitteet

Andreassen K, Øyen B-H. 2002. Economic consequence os three silvicultural methods in uneven-aged mature coastal spruce forests of central Norway. Forestry 75: 483-488.

Elfving B, Brunberg T, Karlsson B. 2006. Granskogsbruk med och utan kalhyggen – produktion och ekonomi. SkogForsk, Redogörelse 5.

Enqvist K. 2014. Olemisen porteilla. WSOY, Helsinki.

Hoen H. 1996. Økonomi og bledningsskogbruk – en teoretisk analyse. Akt. Skogforsk 3/96: 40-46.

Hyytiäinen K, Haight RG. 2012. Optimizing continuous cover management. Kirjassa: Continuous Cover Forestry, Springer, s. 195-228.

Kant S. 1999. Sustainable management of uneven-aged forests: a case study from Ontario, Canada. Ecological Economics 30: 131-146.

Pukkala T. 2015. Optimizing continuous cover management of boreal forest when timber prices and tree growth are stochastic. Ilmestyy sarjassa Forest Ecosystems.

Valkeapää A, Peltoniemi R, Vainio A, Vehkalahti K, Helkama K, Karppinen H, Kuuluvainen J, Ojala A, Rantala T, Rekola M. 2009. Suomen metsät ja metsäpolitiikka – kansalaisten näkemyksiä. Helsingin yliopisto. Tutkimusraportteja 55.

Wikström P. 2000. A solution method for uneven-aged management applied to Norway spruce. Forest Science 46(3): 452-463.

Wikström P. 2002. Effect of decision variable definition and data aggregation on a search process applied to a single-tree simulator. Canadian Journal of Forest Research 31(6): 1057-1066.

Wikström P. 2008. Jämförelse av ekonomi och production mellan trakthyggesbruk och blädning I skiktad granskog – analyser på beståndsnivå baserade på simulering. Skogsstyrelsen, Rapport 24.

Kommentit

- Petri

Terve Timo, Oma kokemukseni on, että mänty ei käytännössä uudistu ainakaan Keski- ja Järvi-Suomessa tyypillisillä vt ja mt kasvupaikoilla jos päällä on puustoa ja maata ei ole rikottu. Männyn luontaista uudistumista olen nähnyt laajemmin vain karkeilla ct-tyypeillä. Tämä on ongelma kun mänty kuitenkin vt:llä ja mt:läkin on selkeästi nopeammin tuottava ja kestävämpi puulaji kuin kuusi. Kuitukokoisiin vt kuusikoihin on tosin yksi lääke olemassa ja se on lannoitus typellä. Vt kuusikot reagoivat uskomattoman voimakkaasti lisätyppeen, eli kuituna ei kannata niitäkään hakata pois. Täytyy vain varmistaa, että peruskallio ei ole liian pinnassa, kuivuudelle ei mahda mitään. Alikasvoskuusikon voi siis elvyttää erinomaiseen kasvuun, mutta kyllä sen jälkeen joudutaan laikuttamaan tai äestämään.

- Timo Pukkala

Hei Petri Kyllähän siinä niin käy, että kuusen osuus lisääntyy. Kuvan 4 metsikkö kasvaa melko kostealla kasvupaikalla Pohjois-Pohjanmaalla, eikä kuusettuminen ole tässä tapauksessa iso ongelma. Karumilla kasvupaikoilla kuusettuminen on ongelma, jota voidaan vähentää korjaamalla kuuset pienempinä kuin männyt. Mäntyä ei pidä milloinkaan poistaa kokonaan. Kun mänty käy vähiin, metsikkö kannttaa uudistaa männyn suojuspuuhakkuulla, jossa raivataan kuuset (mutta ei pieniä mäntyjä, jos niitä sattuu olemaan).

- Petri

Kommentti liittyen kuvaan 4. Kehittyykö kuvio kuusivaltaiseksi parin seuraavan hakkuun seurauksena? Onko kuusi oikea puulaji tuolle kuviolle huomioiden tulevaisuudessa todennäköisesti lisääntyvät pitkät ja kuumat kesät? Milloin ja miten sinne saadaan uutta mäntyä vai tarvitseeko saadakaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *