Viides omien metsieni jatkuvan kasvatuksen hakkuu tehtiin Tuupovaarassa lokakuussa 2022. Hakkuukohde on aikanaan avohakattu, ja avoalalle oli istutettu mäntyä ja kuusta. Kuusta oli istutettu rehevältä näyttäneisiin kohtiin ja mäntyä karummille paikoille.
Reilun neljän hehtaarin leimikosta hakattiin 530 m3, eli runsaat 120 m3/ha. Puut osti Metsä-Karelia Oy ja hakkuun toteutti Vepsäläisen Metsäkoneyhtiö Tohmajärveltä. Koneiden puikoissa oli Vepsäläisen Jarmo.
Hakkuutapa oli yläharvennus sekä männikössä että kuusikossa. Männikössä oli lupa poistaa isojen puiden lisäksi riukuuntuvia pienilatvaisia mäntyjä. Männikössä olevaa alikasvoskuusta ei hakattu eikä ennakkoraivattu.
Hakkuukohteen maasto on vaihtelevaa. Alueelta löytyy suppia, harjanteita ja kaltevuutta. Tästä huolimatta hakkuussa ei tullut lainkaan korjuuvaurioita eikä myöskään ajourapainaumia. Onnistumisen avaimia olivat leveät ajourat, ajourien havutus ja taitava konemies.
Korjuuvauriot ovat yksi monista myyteistä, joiden avulla ylläpidetään kielteistä mielikuvaa jatkuvasta kasvatuksesta. Itse olen myynyt toistaiseksi viisi jatkuvan kasvatuksen leimikkoa, eikä yhdessäkään leimikossa ole yhtään korjuuvauriota (jos hieman liioitellaan). Jos oikein tarkkaan etsii ja kiertelee, vaurioita löytyy, kenties yksi kappale per viisi hehtaaria.
Toinen jatkuvaan kasvatukseen liitetty myytti on korjuun kalleus, ja sen vuoksi alhainen puun hinta. Mm. Luken Kesto-hankkeessa on selvinnyt, että jatkuvan kasvatuksen hakkuu on sopivissa oloissa todella halpaa (https://arvometsa.fi/neljas-jatkuvan-kasvatuksen-hakkuuni/). Sopiva olosuhde tarkoittaa tilannetta, jossa metsiköstä poistetaan ainoastaan hyvin järeitä puita.
Ruotsin maatalousyliopistossa tehtiin opinnäytetyö, jossa selvisi, että yläharvennuksen korjuukustannus oli pienin (hakattua kuutiometriä kohti), kun poistettiin 15 % puuston tilavuudesta. Kustannus oli toiseksi pienin, kun poistettiin 30 %. Korjuu oli kalleinta, kun puustosta poistettiin 45 %. Tulos, jota professorikin aluksi kummasteli, johtuu siitä, että kun kertymää suurennetaan, pitää hakata pienempiä puita. Opinnäytetyöstä on kerrottu Lisa Röstlundin kirjassa ”Skogslandet : en granskning”.
Myyttiä kalliista puunkorjuusta ylläpidetään mm. puun hintatilastoilla, joista löytyvät eri puutavaralajien kantohinnat avohakkuussa, harvennuksessa ja ensiharvennuksessa. Tilaston mukaan havutukin hinta on harvennushakkuussa selvästi huonompi kuin avohakkuussa, ja tämän perusteella päätellään virheellisesti, että puun korjuu olisi jatkuvassa kasvatuksessa hintaeron verran kalliimpaa. Jotkut metsänhoitomenetelmiä vertailleet tutkijatkin ovat harhautuneet ottamaan jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden kantohintaeron hintatilastosta, vaikka käytettävissä olisi tutkimuksia ja malleja, joilla voidaan laskea tarkasti puiden hakkuuseen ja kuljetukseen kuluva koneaika eri hakkuissa.
Puun hintatilastot eivät kerro hakattujen puiden järeyttä, joka on jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksessa suurempi kuin jos sama metsikkö avohakattaisiin. Tilastojen hinnat ilmentävät tasaikäismetsätalouden harvennushakkuita, jotka ovat yleensä alaharvennuksia, joissa poistetaan pieniä puita.
Tilastot pitää kyseenalaistaa myös siksi, että ne eivät osoita metsänomistajien puusta saamia hintoja. Monissa leimikoissa on mukana sekä harvennuksia että avohakkuita, jolloin metsänomistajan puusta saama hinta on molemmissa sama. Ensiharvennuksessakin metsänomistaja saa puusta saman hinnan kuin avohakkuussa, jos samassa leimikossa on sekä ensiharvennusta että avohakkuuta.
Puun hintatilastoissa olevat hinnat perustuvat puunostajien ilmoituksiin. Tilastot edustanevatkin lähinnä ostajien hinnoittelukäytäntöjä, joihin vaikuttaa mm. hakattujen puiden tavanomainen järeys eri hakkuutavoissa. Lisäksi tilastohintoihin vaikuttanee se, kuinka oikeita tai harhaisia käsityksiä puun ostajilla on eri hakkuutapojen korjuukustannuksista, sekä se, millaisia hakkuutapoja puun ostajat haluavat suosia tai sorsia.
Viidennen JK-leimikkoni metsiä on hoidettu ”hyvin” eli kaikki lehtipuu on raivattu huolellisesti pois. Huolellisen hoidon seurauksena kuusikot ovat sammaloituneet, eikä niissä ole lainkaan taimia. Monimuotoisuus on onnistuttu painamaan minimiin; metsissä on tällä hetkellä ainoastaan kahta kasvilajia: kuusta ja seinäsammalta.
Monimuotoisuudesta ja luontokadosta kertoo hieman suuremmassa mittakaavassa David Attenborough’n dokumenttielokuva A life on our planet (https://www.netflix.com/fi-en/title/80216393). Attenborough mainitsee ääriesimerkkinä luonnon köyhdyttämisestä sen, kun Borneolla kaadetaan sademetsää ja tilalle istutetaan öljypalmuviljelmä. Attenborough kertoo, että jos monimuotoisuuskato jatkuu nykyistä vauhtia, maapallosta tulee lopulta paikka, jossa ihminen ei voi asua. Attenborough’n mukaan monimuotoisuudesta ei tarvitse huolehtia luonnon vuoksi. Siitä pitää huolehtia ihmisten vuoksi.
Omassa kuusikossa kävellessäni tuli mieleeni, että eipä jää Suomen metsänhoito kauaksi jälkeen Indonesian öljypalmuviljelmistä. Suomen metsien monimuotoisuutta on vähennetty määrätietoisesti useiden vuosikymmenten ajan avohakkuulla, kuusen istuttamisella ja ahkeralla taimikonhoidolla. Tätä touhua, josta ammattipiireissä käytetään nimitystä hyvä metsänhoito, tuetaan valtion budjetista veronmaksajien rahoilla.
Minun hyvin hoidettu istutuskuusikkoni on edelleen monimuotoisuudeltaan umpisurkea, vaikka siinä on tehty jatkuvan kasvatukseen hakkuu. Herääkin kysymys, olisiko sittenkin ollut viisasta avohakata metsä. Ajatus olisi monimuotoisuuden kannalta jopa harkinnan arvoinen, jos alueen annettaisiin taimettua pioneeripuulajeille.
Avohakkuu ei olisi hyvä ajatus, jos meneteltäisiin kuten Suomessa on viime vuosikymmenet menetelty eli avoalalle istutettaisiin kuusta ja luontainen lehtipuu raivattaisiin pois. Kuusi ei ole pioneeripuulaji, ja sen istuttaminen avoalalle on luonnondynamiikan vastaista. Kuusen istuttaminen ei tuota sellaisia elinympäristöjä, joita luonnondynamiikassa syntyisi.
Toisaalta jatkuvan kasvatuksen hakkuiden kauttakin monimuotoisuutta saadaan hiljalleen kohennettua. Sitä paitsi peitteisyyden ja kookkaan puuston säilyttäminen voi olla monimuotoisuuden kannalta arvokkaampaa kuin avohakkuu ja lehtipuuvaltaisen sekametsän perustaminen. Vaikka sammaloituneen kuusikon taimettuminen on heikkoa, ajan kanssa ajourille ja muihin aukkopaikkoihin kuitenkin syntyy taimiainesta. Kun metsikön valoisuutta lisätään riittävästi, urille ja aukkoihin uudistuu myös lehtipuuta.
Varttunut tasaikäinen järeä kuusikko on kenties kaikkein epäkiitollisin kohde jatkuvapeitteisen metsätalouden aloittamiselle. Metsiköstä puuttuu usein alikasvos ja luontainen uudistuminen voi harventamisen jälkeenkin olla hidasta. Monimuotoisuuskaan ei parane käden käänteessä. Järeän kuusikon avohakkuu ja viljely voi olla taloudellisesti kannattavampaa kuin jatkuvan kasvatuksen yläharvennus, varsinkin jos jatkuvassa kasvatuksessa metsä jätetään runsaspuustoiseksi.
Nyrkkisääntö on, että jos metsikössä on kuiturunkoja 5 m2/ha (pohjapinta-ala) tai enemmän, yläharvennus on avohakkuuta kannattavampaa (https://link.springer.com/article/10.1007/s11676-022-01473-6). Muussa tapauksessa avohakkuu ja viljely on taloudellisesti perusteltu menettely. Tätä ei pidä tulkita osoitukseksi siitä, että tasaikäismetsätalous olisi kuusen kasvupaikoilla jatkuvaa kasvatusta kannattavampaa. Kannattavuuslaskelman tulos tarkoittaa ainoastaan, että järeässä tasaikäisessä kuusikossa voi olla perusteltua tehdä vielä yksi avohakkuu, minkä jälkeen kannattaa siirtyä jatkuvapeitteiseen metsätalouteen.
Toisaalta kannattavuuserot ovat pieniä, ts. varttuneen kuusikon käsittely toistuvin yläharvennuksin on melkein yhtä kannattavaa kuin avohakkuu. Omista leimikoistani tiedän, että puun korjuu on jatkuvassa kasvatuksessa halpaa eikä korjuuvaurioita tai ajourapainaumia synny. Metsän saa palautettua monilajiseksi kerrolliseksi metsäksi ilman avohakkuuta ja avohakkuun aiheuttamia haittoja. Omissa kuusikoissani vaaka on kallistunut jatkuvapeitteisen metsätalouden puolelle.
Timo Pukkala