Anna metsällesi uusi mahdollisuus

Metsänjalostus – hyöty vai haitta?

17.5.2018  –  Timo Pukkala  –  3 kommenttia

Yksi tapa vastustaa jatkuvaa kasvatusta on muistuttaa, että jatkuvassa kasvatuksessa ns. jalostushyöty (puiden perimän jalostus) jää saamatta. Jalostushyödyn kerrotaan olevan 10–20 %. Tässä ei vielä ole mitään kovin väärää. Vääryys astuu kuvaan silloin, kun päätellään tai annetaan ymmärtää, että jatkuvan kasvatuksen puuntuotos olisi tämän vuoksi 10–20 % pienempi kuin viljelymetsätaloudessa.

Arviot jalostushyödyistä perustuvat jälkeläiskokeisiin, joissa pienille koeruuduille on istutettu pieni määrä jalostettuja tai jalostamattomia taimia. Jos tuotoseroksi tulee 10–20 %, tulos tarkoittaa, että koepaikkakunnan ilmastossa jalostetuin taimin perustettu viljelytaimikko tuottaa ensimmäiset parikymmentä vuotta 10–20 % enemmän kuin viljelytaimikko, jonka taimet on kasvatettu valikoimattomista metsikkösiemenistä.

Vertailuja voidaan siis tehdä vain viljelymetsikköjen välillä ja tapauksessa, jossa kaikki luonnontaimet raivataan pois. Varsinkaan jalostamatonta viljelymateriaalia käytettäessä ei kuitenkaan ole mitään järkeä poistaa metsiköstä kaikkia luonnontaimia, koska ne eivät ole geneettisesti yhtään huonokasvuisempia kuin istutustaimet. Kasvamaan kannattaisi jättää kaikkien taimien parhaimmisto. Jos näin tehdään, tuotoserot pienenevät jälkeläiskokeiden tuloksiin verrattuna. Tuotoserot pienenevät myös silloin, kun osa istutustaimista kuolee, ja kuolleiden taimien paikalle jätetään kasvamaan luonnontaimia.

Pitkän ajan päätelmien teko jälkeläiskokeiden perusteella on uskaliasta, koska nopeasti kasvavassa puussa puun koko alkaa jarruttaa kasvua aiemmin kuin hitaammin aloittavalla. Jotta jalostetun puun tuotos olisi jatkuvasti 20 % suurempi kuin jalostamattoman, on jalostetun puun kasvettava suuremmaksi, mistä ei ole näyttöä. Jos jalostetut ja jalostamattomat puut saavuttavat saman koon, jalostamaton puu kasvaa silloin vanhalla iällä paremmin. Saattaa siis olla, että jalostushyöty tarkoittaa ainoastaan erilaista kasvurytmiä eli nopeaa kasvua nuorella iällä. Nopea kasvu nuorella iällä tarkoittaa paksuja lustoja, alhaista puuaineen tiheyttä ja lyhyitä kuituja. Nuorena nopeasti kasvavista puista ei saada kaikkein arvokkaimpia puutuotteita.

Parhaiden sahatavaralaatujen tuottaminen edellyttää hidasta kasvua nuorella iällä. Tämä on vaikea yhtälö viljelymetsätaloudessa, jossa taimet ja niiden hoito ovat merkittävä investointi. Hakkuutuloja olisi saatava nopeasti, jotta viljelyinvestointi tulisi katetuksi korkoineen. Vastaavaa ongelmaa ei ole jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa, jossa taimet kasvavat nuorena hitaasti mutta syntyvät ilmaiseksi. Taimet eivät ole investointi silloin, kun niiden saamiseksi ei tarvitse tehdä uhrauksia, esim. alentaa puuston määrää taloudellisesti optimaalisen kasvatustiheyden alapuolelle. Laskelmien mukaan tällaista uhrausta ei tarvitse tehdä, koska taimia syntyy riittävästi myös taloudellisesti optimaalisissa kasvatustiheyksissä.

Jälkeläiskokeiden tuloksista ei voi tehdä päätelmiä viljelymetsätalouden ja luontaisesti uudistetun metsikön tuotoseroista. Viljelytaimikoissa kaikkien istutustaimien, jotka pysyvät elossa, annetaan kasvaa. Myös geneettisesti kaikkein huonolaatuisimpia istutustaimia hoivataan. Niiden ympäriltä poistetaan kilpailevat luonnontaimet, vaikka ne olisivat perimältään parempia. Luontaisessa uudistamisessa taimia syntyy moninkertainen määrä, ja suuresta määrästä taimiainesta kasvamaan valikoituvat hyväkasvuiset ja kestävät yksilöt (kuva 1). Jos oletetaan, että luontaisessa uudistamisessa hehtaarille syntyy 20 000 tainta (ja viljelytaimia on 2000), viljelytaimien keskiarvoa tulisi verrata luonnontaimien parhaaseen kymmeneen prosenttiin.

Kuva 1. Jalostetut istutustaimet kasvavat keskimäärin paremmin kuin luonnontaimet. Parhaat luonnontaimet voivat kuitenkin kasvavaa paremmin kuin istutustaimet keskimäärin. Esimerkissä luonnontaimia on 10000 kpl/ha, joista 2000 parasta jätetään kasvamaan.

Jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa taimia syntyy koko ajan. Tyypillinen männikön siemensato on 100 siementä/m2 vuodessa eli miljoonaa siementä per hehtaari. Jos metsikössä on 500 puuta, yksi puu tuottaa vuodessa keskimäärin 2000 siementä. Jos siemeniä syntyy 50 vuoden ajan, puu tuottaa elinaikanaan 100 000 siementä. Suuri osa siemenistä jää itämättä tai kuolee jo sirkkataimena.  Niistä kuitenkin myös syntyy paljon taimia. Taimet kilpailevat keskenään ja muun kasvillisuuden kanssa. Periaatteessa kuitenkin vain yksi taimi korvaa yhden elinkaarensa päättävän tai hakkuussa poistettavan ison puun. Muut jäävät kilpailussa tappiolle ja kuolevat ennen täyden koon saavuttamista. Esimerkki valaisee sitä, kuinka paljon valintaa vahvimpien puiden hyväksi jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa tapahtuu. Vahvuus tarkoittaa kestävyyttä varjostusta, kuivuutta, tauteja ja tuholaisia vastaan sekä kykyä lähteä nopeaan kasvuun, kun kasvutilaa vapautuu. Vastaava valinta puuttuu viljelymetsistä, varsinkin jos luonnontaimet poistetaan taimikonhoidossa.

Yksi harsintajulkilausuman perustelu oli, että poimintahakkuita tehtäessä metsiköstä poistetaan parhaat ja nopeimmin kasvavat puut, minkä seurauksena puiden geneettinen laatu heikkenisi vähitellen. Puiden väliset kokoerot saattavat kuvastaa jossakin mitassa geneettistä laatua tasaikäisessä viljelymetsikössä, mutta eri-ikäisessä metsässä kokoerot johtuvat lähinnä ikäeroista. Tasaikäisissäkin metsiköissä kokoerojen suurin syy lienee kuitenkin vaihtelu kasvuun lähdössä, mikä johtuu istutuskohdasta, pintakasvillisuuden kilpailusta jne. Taimen koon suurentuessa sen pituuskasvu kiihtyy, mikä kasvattaa kokoeroja edelleen. Kun taimet tai nuoret puut alkavat kilpailla keskenään, hitaasti kasvuun lähteneiden puiden kasvu hidastuu merkittävästi, vaikka ne eivät olisi perimältään yhtään muita heikompia.

Kun männikössä tehdään yläharvennus tai muu jatkuvan kasvatuksen hakkuu, metsiköstä poistetaan yleensä paksuoksaisimmat puut (kuva 2). Kasvamaan jätetään solakammat ja parempilaatuiset puut. Hakkuun jälkeen metsikköön syntyy yleensä taimiainesta, jonka emopuita ovat hakkuussa jätetyt hyvälaatuiset puut. Valintaa on siis tehty runkomuodoltaan hyvien ohutoksaisten puiden hyväksi. Alaharvennus olisi valintaa paksuoksaisten ja paksulustoisten etukasvuisten puiden hyväksi.

Kuva 2. Alaharvennuksessa kasvu keskitetään paksuoksaisimpiin huonolaatuisimpiin puihin.

Metsiköiden luontaiseen kehitysdynamiikkaan kuuluu vaihe, jossa suurimmat ja vanhimmat puut kuolevat ja niiden jättämiin aukkoihin syntyy taimiainesta (kuva 3). Tämä vaihe kestää jopa satoja vuosia. Suurimpien puiden poiminta hakkuissa jäljittelee tätä metsän luontaisen kehitysdynamiikan vaihetta. Yleensä evoluutio ja metsien luontainen kehitysdynamiikka toimivat niin, että perimä paranee. Luontaista kehitysdynamiikkaa jäljittelevissä jatkuvapeitteisen metsätalouden hakkuissa voisi olettaa käyvän samalla tavalla.

Kuva 3. Luonnontilaiseen männikköön muodostuu harvoja kohtia ja pienaukkoja, joihin syntyy taimiainesta. Jatkuvapeitteinen metsätalous jäljittelee metsien luontaista kehitysdynamiikkaa.

Jalostetut taimet kasvatetaan siemenviljelyssiemenestä. Pohjois-Suomen siemenviljelmät sijaitsevat Etelä- ja Keski-Suomessa, koska pohjoisessa ne eivät juuri tuottaisi siementä. Jopa puolet siemenviljelmän pölytyksestä voi olla taustapölytystä, joka tulee siemenviljelyksen sijaintipaikkakunnan puista. Tämä tarkoittaisi, että vain joka toinen siemenviljelyssiemenestä kasvatettu taimi on sopeutunut oloihin, joista viljelmän vartteet ovat kotoisin (Pohjois-Suomi) ja joka toinen taimi on risteytys sijaintipaikkakunnan ja alkuperäpaikkakunnan puista.

Etenkin Pohjois-Suomen alkuperistä koostuvilla siemenviljelmillä tilanne on ongelmallinen. Jos taimia istutetaan alkuperäpaikkakunnalle eli Pohjois-Suomeen, puolet taimista (risteymät) luultavasti kuolevat nuorena, sillä alkuperäsiirto pohjoiseen lisää voimakkaasti kuolleisuutta (kuva 4).

Kuva 4. Siemenen siirto pohjoista kohti heikentää elävyyttä. Kuvan tulokset perustuvat 289 suomalaiseen ja 89 ruotsalaiseen alkuperäkokeeseen (Berlin ym. 2016).

Jos taas taimet istutetaan alkuperä- ja siemenviljelyspaikkakunnan puoliväliin, puolet taimista (risteymät) kuolee edelleen helpommin kuin istutuspaikkakunnan alkuperä. Nämä helposti kuolevat taimet saattavat tosin kasvaa hieman paremmin kuin paikallinen alkuperä. Pohjois-Suomessa siirto pohjoiseen ei kuitenkaan paranna kasvua (kuva 5). Toinen puoli taimista taas kasvaa hitaammin kuin istutuspaikkakunnalle geneettisesti sopeutuneet taimet. Näitä huonosti kasvavia taimia ovat ne, joiden koko perimä on pohjoisesta (kuva 5). Nämä taimet ovat sopeutuneet lyhyeen kasvukauteen, minkä vuoksi niiden kasvu on hitaampaa kuin paikallisella alkuperällä. Jos siemenviljelmän siemenestä kasvatetut taimet istutetaan siemenviljelmän paikkakunnalle, ne kasvavat huonosti, koska ne eivät hyödynnä kuin osan kasvukaudesta. Siemenviljelyssiemenestä kasvatetut taimet siis eivät ole sopeutuneet oikeastaan minnekään.

Kuva 5. Lyhyt alkuperäsiirto pohjoista kohti voi Etelä- ja Keski-Suomessa parantaa kasvua hiukan paikalliseen alkuperään verrattuna (ylempi kuva). Pohjois-Suomessa siirto pohjoista kohti ei kuitenkaan paranna kasvua. Pitkä alkuperäsiirto pohjoista kohti heikentää aina kasvua. Kuvan tulokset perustuvat 289 suomalaiseen ja 89 ruotsalaiseen alkuperäkokeeseen (Berlin ym. 2016)

Ensimmäisen polven siemenviljelmien puut on valittu ulkonäön perusteella. Vain parikymmentä prosenttia valittujen puiden komeasta habituksesta ja suuresta koosta selittyy geeneillä, eli ensimmäisen polven siemenviljelyssiemen ei ole kovinkaan paljon parempaa kuin tavanomainen metsikkökeräyssiemen. Tämän vuoksi siemenviljelysten emopuiden geneettistä laatua on testattu jälkeläiskokein, joiden perusteella siemenviljelyksiä on harvennettu. Koska liiallinen harventaminen alentaa viljelmän siementuottoa, on myös perustettu ns. valiosiemenviljelyksiä, joihin on kelpuutettu vain jälkeläiskokeissa parhaiten menestyneet emopuut. Valiosiemenviljelysten siemenestä kasvatetut taimet kasvavat nuorena hyvin, mutta ongelmana on rajusti kaventunut geneettinen vaihtelu. Kapea geneettinen vaihtelu lisää viljelymetsikön haavoittuvuutta taudinaiheuttajia, tuholaisia ja ilmastonmuutoksesta johtuvia häiriöitä vastaan.

Jalostettujen taimien käyttöön liittyy siis hyötyjen lisäksi monia ongelmia. Pitkälle jalostetun taimimateriaalin käyttö lisää puuntuotannon riskejä. On hyvä pitää mielessä puun pitkä tuotantoaika, johon mahtuu monenlaisia kasvuolosuhteita ja uhkia. Jatkuvapeitteisessä metsätaloudessa luotetaan viljelymetsätaloutta enemmän luonnonvalintaan. Lisäksi ihminen tekee valintaa jokaisessa jatkuvan kasvatuksen hakkuussa. Hakkuuiän saavuttaa vain pieni osa metsikköön syntyneistä taimista. Hakkuussa noista paikallisiin oloihin sopeutuneista vahvoista yksilöistä jätetään kasvamaan ne, joista odotetaan saatavan hyvälaatuista arvokasta puuta seuraavissa hakkuissa. Nämä vahvoiksi osoittautuneet hyvälaatuiset puut myös tuottavat metsään uutta taimiainesta.

Timo Pukkala

Viite

Berlin, M., Persson, T., Jansson, G., Haapanen, M., Ruotsalainen, S., Bärring, L., and Andersson, G.B. 2016 Scots pine transfer effect models for growth and survival in Sweden and Finland. Silva Fennica 50(3): http://dx.doi.org/10.14214/sf.1562.

Email

Kommentit

Käyttäjän Matti Haapanen kuva
25.5.2018 21:14  –  Matti Haapanen

Kun metsänjalostuksen osaksi harvemmin tulee blogistien tai muidenkaan huomiota – kiitokset siitä – päätin aiheeseen itsekin jossain määrin perehtyneenä vastata tähän huomionosoitukseen hieman pitemmin – olihan blogikin pitkä.

Retorinen otsikointi kysymysmerkkeineen hieman hymyilytti. Kun blogia julkaisee jatkuvaa kasvatusta markkinoiva metsäpalveluyritys, voi uumoilla, että viileän vertailun sijaan kantavana ajatuksena on pikemminkin metsänjalostuksen haittojen ja vastaavasti eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen erinomaisuuden todistelu. Tässä mielessä kirjoitus täyttikin hienosti odotukset.

Vaikka blogi on odotetulla tavalla yksisilmäinen, sinne on kieltämättä eksynyt joku hyväkin pointti. Erityisesti se kirjoittajan huomio, että jalostushyödyssä on kyse geneettiseltä taustaltaan erilaisten viljelytaimikoiden välillä todetuista eroista, on täysin oikea. Jalostushyötyä ei siis, tietenkään, pidä tulkita tuotoseroksi metsänviljelyn ja luontaiseen uudistamiseen perustuvan metsänkasvatuksen välillä.

Kirjoittajan oma yritys vertailla edellä mainittuja kasvatustapoja jättää kuitenkin toivomisen varaa. Kuvan 1 yksnkertaisessa esimerkissähän molemmat taimikot syntyvät avohakatulle/siemenpuuhakatulle alueelle. Varsinkaan jatkuvaa kasvatusta ajatellen tällainen vertailu ei ole relevantti. Luontaista uudistumisen ja viljelyn vertailussa jakaumien ero tulee lisäksi suuremmaksi kuin kuvassa, sillä paremman perimän lisäksi viljelytaimilla on merkittävä aikaetu puolellaan. Luontaista uudistumista tapahtuu pitkän ajan kuluessa, ja luonnontaimet jäävät viljelytaimista jälkeen jo lähdössä. Lisäksi viljelytaimikon etuna luontaiseen uudistumiseen verrattuna on taimien tasaisempi jakautuminen, mikä johtaa kasvualan tehokkaampaan hyödyntämiseen.

Kasvatustapojen tuotoserojen selvittäminen edellyttäisi ylikiertoaikaisia metsikkösimulointeja, joissa myös geneettinen komponentti on otettu asianmukaisesti huomioon. Mallien antamat vastaukset riippuvat toisaalta siitä, millaisiksi eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen edellytykset malleissa oletetaan. Meille on vakuutettu, että jatkuvassa kasvatuksessa aukkoihin syntyy taimia koko ajan sadoin tuhansin ja vapautetut alikasvospuut elpyvät kasvuun kuin taikaiskusta. Juurikääpäkin nähtävästi kunnioittaa jatkuvan kasvatuksen metsiköitä poissaolollaan. Sopivasti valituilla lähtöoletuksilla on epäilemättä mahdollista saada erinomaisia tuloksia. Kuinka usein nämä oletukset käyvät toteen maastossa, onkin jo eri asia. Omat havaintoni pienaukkojen taimettumisesta eivät rohkaise kokeiluihin omassa metsässä. Toisaalta niille metsänomistajille, jotka periaatesyistä haluavat kasvattaa metsäänsä pysyvästi peitteisenä, kysymys eri kasvatustapojen tuotoseroista tai taloudellisesta paremmuudesta ei ole tietysti millään tavoin olennainen.

Jalostuksen haitaksi blogisti lukee liian nopean kasvun nuorella iällä. Sehän ei tunnetusti ole hyväksi tekniselle laadulle. Tosiasiassa jalostuksella saavutettu rungon järeytymisen nopeutuminen (5-10% luokkaa) ei aiheuta vielä laatuongelmia. Muun muassa kuusen jälkeläiskokeissa mitattuihin kasvunlisäyksiin ei ole liittynyt puuaineen tiheyden laskua. Kasvupaikkojen viljavuuserojen vaikutus runkojen järeytymisnopeuteen ja puuaineen laatuun on aina monta kertaluokkaa suurempi kuin jalostuksen. Järkevä lähtökohta on siis viljellä kullekin kasvupaikalle oikeaa puulajia. Puuaineen ominaisuudet on tietenkin syytä ottaa jalostustyössä pitkällä aikavälillä huomioon – ja otetaankin, kuten myös muut laatuominaisuudet. Kirjoituksesta paistaa monessa kohdin läpi käsitys, että metsänjalostus olisi pelkkää yksioikoista kasvunjalostusta. Näinhän ei asia sentään ole.

Siemenviljelyssiemenenen vajavaista sopeutuneisuutta todistellakseen blogisti on hieman tarkoitushakuisen tuntuisesti poiminut esille yhden erikoistapauksen, 1970-luvulla Keski-Suomeen perustetut pohjoiset mäntyviljelykset. Kyseisten viljelysten tuottaman siemenen kestävyysjakauman kaksihuippuisuus on ollut tiedossa jo vuosikymmeniä. Tarkastelu siitä, mitä tapahtuisi, jos näiden siemenviljelysten taimia istutettaisiin vaikkapa pluspuiden alkuperäpaikkakunnalle, on kyllä sinänsä korrekti, mutta asiallisesti mielenkiinnoton. Eihän taimia toki minne tahansa istuteta, vaan käyttöalueelleen, jotka on määritetty erikseen jokaiselle siemenviljelykselle. Käytännön metsätalouden kokemukset kyseisten viljelyaineistojen menestymisestä käyttöalueillaan ovat tietääkseni olleet myönteiset.

Samalla oikaisen sen väitteen, että Pohjois-Suomen siemenviljelmät sijaitsisivat Etelä- ja Keski-Suomessa. Näin oli vuosikymmeniä sitten, mutta todellisuudessa Pohjois-Suomen siemenhuoltoa palvelevat uudet siemenviljelykset on jo pitkään perustettu Keski-Suomea pohjoisemmaksi. Niistä pohjoisimmista, Tervolassa sijaitsevista mäntysiemenviljelyksistä on jo saatu hyviä siemensatoja.

Pukkala: ”Valiosiemenviljelysten siemenestä kasvatetut taimet kasvavat nuorena hyvin, mutta ongelmana on rajusti kaventunut geneettinen vaihtelu. Kapea geneettinen vaihtelu lisää viljelymetsikön haavoittuvuutta taudinaiheuttajia, tuholaisia ja ilmastonmuutoksesta johtuvia häiriöitä vastaan.”

Kovin on jyrkkä lausunto. Valitettavasti se ei kestä kriittistä tarkastelua. Tuhonkestävyyden geneettistä vaihtelua kuvataan geneettisen varianssin avulla, ja sen muutoksia on puolestaan mahdollista tarkastella populaatiogenetiikan yleisten säännönmukaisuuksien pohjalta. Mitään epäselvyyttä ei ole siitä, että tuulipölytteisessä valiosiemenessä esimerkiksi kestävyysominaisuuksissa esiintyvän perimän vaihtelun kapeneminen jää merkityksettömän pieneksi.

Blogisti viittaa tässä todennäköisesti niihin harvinaisiin geenimuotoihin l. alleeleihin, joita valiosiemenviljelyssiemeneen ei sisälly samassa määrin kuin metsikkösiemeneen. Tämä asian yhdistäminen metsikön tuhonkestävyyteen tai muuhun haavoittuvuuteen on kuitenkin väärinkäsitys. Harvinaisilla alleeleilla on puulajin evoluutiossa oma merkityksensä, mutta metsikön kiertoajan pituisella ajanjaksolla niiden merkitys kestävyysominaisuuksien perinnölliseen vaihteluun on olematon. Tämä on luonnollisesti seurausta jo yksin niiden harvinaisuudesta. Ylivoimainen valtaosa harvinaisista alleeleista häviää luonnossa peruuttamattomasti jo 1-2 sukupolvessa ns. satunnaisajautumisen tuloksena. Näin käy täysin väistämättä myös jatkuvassa kasvatuksessa. Jatkuva mutaatiopaine pitää toisaalta huolta siitä, että hävinneiden tilalle syntyy koko ajan uusia uusia harvinaisia alleeleja – myös jalostusaineistoihin. Pieneen osaan niistä voi kohdistua positiivinen valintapaine, jolloin ne voivat hiljalleen yleistyä luonnonpopulaatiossa, elleivät ne sitä ennen satu katoamaan sattuman oikun seurauksena. Tähän voi kuitenkin kulua useita, jopa kymmeniä sukupolvia. Metsänjalostuksella hyödylliset harvinaisuudet saadaan toki tarvittaessa runsastumaan huomattavasti nopeamminkin.

Tiedeyhteisön sisällä ei ole erimielisyyttä suvullisesti tuotetun siemenviljelyssiemenen geneettiseen monimuotoisuuteen liittyvistä faktoista. Kysymys on jossain määrin relevantti ja siitä on keskusteltu vain kloonaamalla tuotetun metsänviljelyaineiston kohdalla. Suomessa tällaista viljelyaineistoa ei ole visakoivua ja hybridihaapaa lukuunottamatta ollut myynnissä.

Pukkala: ”Pitkälle jalostetun taimimateriaalin käyttö lisää puun tuotannon riskejä”

Takaan, että kenen tahansa viljelykasvien tai kotieläinten jalostajan olisi vaikea pidätellä hymyään, jos joku hänelle esittelisi suomalaisia metsäpuiden viljelytaimia pitkälle jalostettuina! Ovathan ne kaikki edelleenkin luonnosta valittujen pluspuiden jälkeläisiä. Jalostettu siemen syntyy, aivan kuten luonnossakin, puiden vapaan tuulipölytyksen tuloksena, ja käytännössä viljelytaimet eroavat luonnon taimiaineksesta vain paremman laatunsa ja kasvunsa puolesta (luonnosta valittujen, keskimääräistä parempien vanhempiensa ansiosta). Väite jalostetun taimimateriaalin käytön suuremmista riskeistä jää perustelemattomaksi heitoksi ilman mitään tieteellistä tai kokemusperäistä näyttöä. Muistutan vielä, että kaikki jalostusaineistot testataan kenttäkokeissa, ja valinnassa otetaan tarkasti huomioon myös puissa esiintyvät taudit ja muut vikaisuudet.

Blogistimme pääsi siis lopulta, hieman vaivaa nähtyään, hakemaansa ainoaan oikeaan lopputulemaan otsikon kysymyksestä: Kyllä vain, metsänjalostuksesta on haittaa. Ja vaikkei olisikaan, niin ainakin riskit ovat, tai niiden täytyy olla, suuret. Perustelut nyt jäivät tosin hieman köyhiksi.

Mutta. Kiitän Timo Pukkalaa kirjoituksesta ja toivotan hänelle ja muille suomalaisilla puulajeilla jatkuvaa kasvatusta yritteleville metsänomistajille onnea haastavassa (ja pitemmän päälle ehkä kalliissa) harrastuksessaan. Tämän kasvatustavan valinnan taustalla lienee aina päällimmäisenä jokin muu syy kuin jalostettujen taimien välttely. Ja se on erinomainen asia, koska epäilen useimpien jatkuvan kasvatuksen yritysten päättyvän aikanaan avohakkuuseen ja metsänviljelyyn. Joka todennäköisimmin tehdään jalostetuilla taimilla. Onkin siis aivan paikallaan ja johdonmukaista, että kaikista metsäalan asiantuntijoista juuri jatkuvan kasvatuksen korkein auktoriteetti antaa metsänjalostukselle huomionsa kokonaisen pitkän blogin muodossa. Onhan metsänjalostuksella oma tärkeä osuutensa jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen ”selustan” turvaamisessa nyt ja jatkossa.

Yst. terv.
Matti Haapanen
erikoistutkija/Luke
metsänjalostuksen dosentti

Käyttäjän Timo Pukkala, Metsäpalvelu Arvometsä Oy kuva
28.5.2018 14:09  –  Timo Pukkala, M...

Kiitos täsmennyksistä. Tuosta juurikäävästä tuli mieleeni, että lieneekö suunnitteilla testata jalostettujen kuusien kestävyyttä kirjanpainajaa ja yleistyviä kuivuusjaksoja vastaan? Heli Viiri on varoitellut, että ilmaston lämmetessä kirjanpainajapopulaatioiden kasvunopeus kiihtyy voimakkaasti, ennen kaikkea Etelä-Suomessa, jolloin kaarnakuoriaisesta tulee paljon nykyistä pahempi vitsaus. Maalaisjärki sanoo, että laaja geneettinen vaihtelu voisi olla hyväksi, samoin sekametsien suosiminen. Kuten tunnettua, kirjanpainajatuhot alkavat avohakkuualojen reunoilta. Maallikko myös pohtii, kannattaako Etelä-Suomeen enää istuttaa lainkaan puhtaita kuusikkoja. Kuusta ei kannata istuttaa ainakaan avohakatun juurikääpäisen kuusikon paikalle, koska juurikääpä leviää istutusmetsään edellisen puusukupolven saastuneista kannoista ja juuristoista.

Kirjoituksessani sanottiin, että jalostettujen taimien käyttöön liittyy hyötyjen lisäksi ongelmia (siis ei pelkkiä ongelmia). Pääpointti oli kuitenkin se, että jälkeläiskokeiden perusteella ei voi tehdä päätelmiä viljelymetsiköiden ja luontaisesti syntyneiden (tasa- tai eri-ikäisten) metsiköiden kasvueroista, kuten lehtikirjoituksessa välillä tehdään. Toinen pointti oli se, että myös luontaisesti syntyneissä metsissä tapahtuu valintaa.

Kannattaa ehkä mainita, että Keski-Euroopan maat näyttäisivät yksi toisensa jälkeen pyrkivän eroon avohakkuista ja istutusmetsistä. Esimerkiksi Saksassa tämänhetkinen suuntaus on pyrkimys luontaisesti uudistuviin kerroksellisiin sekametsiin. Ennen kaikkea pyritään eroon istutuskuusioista niiden tuhoherkkyyden vuoksi. Ilmastoon muuttuessa Etelä-Suomen olot alkavat vähitellen muistuttaa Keski-Euroopan vuoristoisten alueiden olosuhteita. Etelä-Suomessa kuusen viljely saattaa siis olla muuttumassa riskialttiiksi, varsinkin jos perustetaan puhtaita kuusikoita. Pohjois-Suomessa taas viljelymetsätalous on tavanomaisten ekonomisten laskutapojen mukaan kannattamatonta.

Käyttäjän Matti Haapanen kuva
28.5.2018 15:26  –  Matti Haapanen

Kiitokset vastauksesta ja kysymyksistä. Mitään erillistä testausta ao. kestävyysominaisuuksien kartoittamiseksi ei ole suunnitteilla. Nuorista kenttäkokeista kertyvää tietoa pyritään kuitenkin hyödyntämään mahdollisimman monipuolisesti. Kuivuusjaksot toki yleistyessään koettelevat yhtä lailla kokeissa kasvavia puita. Erot testattavien puuyksilöiden herkkyydessä kuivuudelle ovat jalostuksessa hyödynnettävissä, jos (ja vain jos) ne ovat mitattavissa fenotyypistä. Todennäköisesti ne ovat. Onhan jo kasvukin varmasti yksi stressinsietokykyä välillisesti ilmentävä ominaisuus.

Vaikka lähes kaikissa ominaisuuksissa esiintyy riittävästi perinnöllistä vaihtelua, jotta niitä on mahdollista jalostaa, se ei tarkoita sitä, että kaikkia ominaisuuksia kannattaisi jalostaa. Kirjanpainaja- ja muihin (mahdollisesti nopeasti yleistyviin) hyönteistuhoihin vaikuttamista metsänjalostuksen keinoin en pidä kovin realistisena. Näissä on syystä katsoa metsänhoidon keinovalikoima läpi.

Kuten jo sanoin, se kirjoituksen pääpointtisi jalostushyödyn kelpaamattomuudesta jaksollisen ja jatkuvan kasvatuksen vertailuun oli siis tietenkin täysin oikeutettu. Jotkut vetävät johtopäätöksiään asioista välillä turhankin suoraviivaisesti.

Pidän myös uskottavana väitettäsi, että kuusen viljelyn riskit ovat ilmastonmuutoksen myötä lisääntymässä. Metsänjalostus on yksi rikka rokassa, mutta myös näihin uhkiin on minusta pyrittävä ensi sijassa vastaamaan vaikuttamalla puiden kasvuympäristöön eli metsänhoidon avulla. Miten, sen jätän suosiolla metsänhoidon asiantuntijoiden (joihin en itse katso kuuluvani) pohdittavaksi.

Kommentoi kirjoitusta