Jatkuva kasvatus vähentää tuulituhoja
Tuulituhojen merkitys metsänhoidossa kasvaa. Ilmaston muutos näyttäisi lisäävän sään ääri-ilmiöitä, mm. myrskyjä, vaikka varmuutta tuulisuuden lisääntymisestä ei olekaan. Melko varmaa sen sijaan on, että routajakso lyhenee, mikä heikentää puiden ankkuroitumista maahan ja lisää tuulenkaatojen määrää talvimyrskyissä. Kuten metsissä liikkuvat tietävät, tuulituhoja on eniten avohakkuualojen reunoilla (kuva 1).
Tuulenkaadot ja tuulen heikentämät pystypuut ovat otollisia lisääntymispaikkoja kirjanpainajille ja muille kaarnakuoriaisille. Riittävän suuri kaarnakuoriaiskanta pystyy iskeytymään myös elinvoimaisiin puihin ja tappamaan ne. Lämpenevä ilmasto nopeuttaa kaarnakuoriaiskannan kasvua, minkä vuoksi tuulituhojen välttäminen on entistä tärkeämpää. Avohakkuiden reunametsien puut ovat vaarassa, vaikka tuulituhoja ei olisikaan. Tämä siksi, että reunametsän puiden vastustuskyky kaarnakuoriaisia vastaan heikkenee, kun ne altistuvat äkisti voimakkaille tuulille ja auringon paahteelle.
Mitä tuulituhoista tiedetään?
Useampikin tutkimus on osoittanut, että tuulituhot vähenevät merkittävästi, kun avohakkuut suunnitellaan niin, että ne eivät rajaudu varttuneisiin havumetsiin. Yleistavoitteena pitäisi olla metsiköiden välisten pituuserojen minimointi. Tämä onnistuu helpoiten niin, että avohakkuita ei tehdä. Mitä suurempia aukkoja tehdään, sitä varmemmin reunametsä lakoaa.
Havupuut ovat alttiimpia tuulituhoille kuin lehtipuut. Yksinkertaistettu sääntö on tämä: mänty katkeaa, kuusi kaatuu ja koivu taipuu. Mitä harvempi metsä on, sitä enemmän puita kaatuu myös metsän sisäosissa. Harvennushakkuun uskotaan lisäävän tuuliriskiä ainakin väliaikaisesti (kuva 2).
Solakat pitkät havupuut ovat tutkimusten mukaan suurimmassa vaarassa, vaikka solakoilla puilla on pieni latvus, mikä pienentää tuulikuormaa. Solakoiden puiden näennäinen alttius johtuneekin lähinnä siitä, että tuulituhoja on paljon juuri harvennetuissa metsiköissä, joissa puut ovat solakoita, koska ne ole vielä ennättäneet vahvistamaan tyveään ja juuristoaan. Tyvekkäät puut ovat kasvaneet pitkään harvassa ja ovat sen vuoksi vahvistuneet kestämään kovia tuulia.
Metsikössä oleva pienpuusto ja alikasvos estävät tuulen pääsyn metsän sisään. Ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että monikerroksisessa erirakenteisessa metsässä on vähemmän tuhoja. Tämä huomattiin mm. Sveitsissä 1990-luvulla riehuneissa Lothar- ja Vivian-myrskyissä.
Uusi tutkimus
Vessarin ja Honkamäen pitkäaikaisissa metsänhoitokokeissa sattui myrskyämään pian vuonna 2009 tehtyjen hakkuiden jälkeen. Tuotostutkimuksen kannalta tuulituho oli harmillista, mutta tuulituhojen tutkimisen kannalta se oli onnekas yhteensattuma. Saatiin harvinaislaatuinen aineisto, joka mahdollistaa eri metsänkasvatusmenetelmien tuhoalttiuden vertailun. Olen analysoinut aineistoa Erkki Lähteen ja Olavi Laihon kanssa. Analyysit on tehty käsittelykoealojen keskellä olevista pienemmistä seurantakoealoista, joissa puun etäisyys käsittelykoealan tuulenpuoleiseen reunaan on 5–25 m.
Tuulenkaatoja oli eniten toistuvasti alaharvennetuilla koealoilla sekä aiemmin alaharvennetun metsikön väljennys- ja suojuspuuhakkuissa (kuva 3). Niillä koealoilla, joita ei ole hakattu 50 vuoteen, ei ollut lainkaan tuulituhoja koealojen sisäosissa. Määrämittahakkuin ja jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksin käsitellyt koealat välttyivät tuhoilta melkein kokonaan.
Suuremmat puut kaatuivat todennäköisemmin kuin pienet (kuva 4) ja suureneva metsikön pohjapinta-ala pienensi kaatumisriskiä (kuva 4). Lisääntyvä solakkuus (pituuden ja läpimitan suhde) suurensi riskiä, ja tuulen yläpuolisten koealojen (”suojametsiköiden”) suuri pohjapinta-ala pienensi sitä. Kaatumistodennäköisyys pieneni hakkuusta kuluneen ajan mukana.
Kaatumisen todennäköisyyttä analysoitiin myös metsikön rakenteen suhteen. Rakennetta kuvattiin Gini-indeksillä, joka on tasarakenteisessa metsikössä pieni ja säännöllisen erirakenteisessa metsikössä suuri. Tasarakenteisilla koealoilla kaatuneiden puiden osuus vaihteli nollasta sataan prosenttiin, kun taas erirakenteisilla koealoilla tuhoprosentti oli suurimmillaan 27 ja useimmiten nolla (kuva 5, yläosa). Kun eri hakkuutavoille laskettiin keskimääräinen Gini-indeksi ja tuhoprosentti, saatiin tulokseksi kuvan 5 alaosan kuvaajat. Näyttää siis vahvasti siltä, että erirakenteisuus on hyvä suoja tuulituhoja vastaan.
Mikä neuvoksi?
Vessarin ja Honkamäen tuulituhotulokset ovat sopusoinnussa monien aiempien tutkimusten kanssa: erirakenteisuus, metsikön tiheys, suojametsän tiheys ja puiden tyvekkyys pienentävät tuulituhon riskiä. Kuusi oli Vessarissa ja Honkamäessä herkempi kaatumaan kuin mänty ja lehtipuut, mikä on sopusoinnussa aiempien tutkimusten kanssa. Aiemmissa tutkimuksissa lehtipuiden on havaittu sietävän myrskyjä havupuita peremmin. Lehtipuiden runko ja oksat taipuvat tuulessa, jolloin koko puu virtaviivaistuu. Yhdessä kuusialikasvoksen kanssa lehtipuumetsikkö tarjoaakin oivan suojan muille metsiköille. Tällaista metsikkörakennetta tulisi suosia tulevaisuuden metsänhoidossa. Hyvä uutinen on, että rakenne syntyy viljaville kasvupaikoille yleensä aivan itsestään (kuva 6).
Tuoreet siemen- ja suojuspuualat ovat alttiita tuulituhoille. Laaja-alaisia luontaisen uudistamisen hakkuita tulisikin välttää tuulisilla paikoilla. Luontaisen uudistamisen toteutuksessa tarvitaan näillä alueilla hieman mielikuvitusta. Metsikköön voidaan yhtenäisten alueiden sijasta hakata siemen- ja suojuspuukaistaleita yhdistettynä välialueiden yläharvennukseen. Seuraavassa hakkuussa toimitaan sen mukaan, kuinka paljon ja minne taimia on syntynyt.
Myös avohakkuiden tulisi olla pienialaisia. Jos avohakkuun joutuu rajaamaan varttuneeseen havumetsään, reunametsikköä ei kannata harventaa samassa hakkuussa. Avohakkuu tulisi rajata sellaiseen reunametsään, jossa on pienpuustoa ja tiheä alikasvos. Kun reunametsän laidasta poistaa isoimmat valtapuut, syntyy porrasmainen metsänreuna, joka ohjaa puhurit metsikön yli.
Pienpuuston säästävä yläharvennus on parempi harvennustapa kuin alaharvennus. Alikasvoksen ja raivausta tulee välttää. Harvennetun puuston lomaan on hyvä jättää harventamattomia tiheikköjä. Valtapuustossa kannattaa suosia koivua.
Ja vielä yksi hyvä neuvo: Jos olet huonoissa väleissä naapurin kanssa ja haluat välien pysyvän huonoina, tee avohakkuu, joka ulottuu tilanrajaan.
Timo Pukkala
Tutkimus löytyy osoitteesta www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378112716301700