Voimaperäinen metsätalous saattaa aiheuttaa haittaa virkistyskäytölle, monimuotoisuudelle, hiilensidonnalle ja vesistöille. Näistä haitoista ei ole tarvinnut maksaa korvauksia, eikä niitä ole tarvinnut lukea metsätalouden kustannuksiksi. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua, jolloin metsätalouden aiheuttamista haitoista joudutaan maksamaan korvauksia, tai haitat pitää kompensoida kohentamalla monimuotoisuutta tai muita metsän piirteitä jollakin toisella alueella.
Viime aikoina on kannettu huolta siitä, että metsien hiilinielu pienentynyt rajusti, minkä seurauksena Suomi on jäljessä ilmastotavoitteista, joihin se on sitoutunut. Hiilinielu tarkoittaa sitä hiilimäärää, joka siirtyy ilmakehästä metsään ja puutuotteisiin. Nielun heikkenemiseen (eli hiilivarastojen kasvunopeuden tyrehtymiseen) vaikuttaa pieneltä osalta metsien heikentynyt kasvu, mutta pääasiallinen syy ovat kuitenkin voimakkaat hakkuut, jotka ovat johtaneet siihen, että metsien hiilivarastot eivät suurene enää entiseen malliin.
Hiilinieluista käydään kauppaa päästöoikeuksien markkinoilla. Jos Suomi joutuu kompensoimaan hiilinielun pienennyksen ostamalla päästöoikeuksia muualta, lasku tulee Suomelle hyvin kalliiksi. Paljon halvemmaksi tulisikin vähentää hakkuita niin, että metsien hiilivarastot jatkaisivat kasvuaan, jolloin päästöoikeuksia ei tarvitsisi ostaa muista maista.
Vaikka korvauksia metsätalouden aiheuttamista haitoista ei tarvitsisikaan maksaa, ulkoisvaikutusten arviointi metsätaloudellisten laskelmien yhteydessä on silti tullut ajankohtaiseksi ja tärkeäksi. Ulkoisvaikutusten arviointi antaa käsityksen metsätalouden vastuullisuudesta, mikä auttaa esimerkiksi sijoittajia arvioimaan eri sijoitusvaihtoehtojen kestävyyttä ja hyväksyttävyyttä.
Suomessa keskeisimpiä metsätalouden ulkoisvaikutuksia ovat vaikutukset metsien virkistysarvoihin, monimuotoisuuteen, vesistöjen tilaan ja metsän säätelytehtäviin. Säätelytehtäviä ovat mm. eroosion ehkäisy, vesivarojen säätely, hiilen varastointi biomassaan, metsämaahan ja puutuotteisiin sekä hiilen poisto ilmakehästä. Vastuuntuntoinen metsätalous on puuntuotantoa, joka ei aiheuta haittaa säätelytehtäville, virkistysarvoilla, monimuotoisuudelle ja vesistöille.
Arvometsä on kehittänyt menetelmät, joilla voidaan laskea metsätalouden vaikutus virkistysarvoihin, luonnon monimuotoisuuteen ja hiilensidontaan (https://arvometsa.fi/arvometsan-vastuullisuuslaskelma/). Metsäsuunnitelmaan voidaan sisällyttää ns. vastuullisuuslaskelma, joka kertoo, poikkeaako suunniteltu metsätalous edukseen ns. vertailutasosta, joka kuvastaa virkistysarvojen, monimuotoisuuden ja hiilensidonnan keskimääräistä tasoa saman leveysasteen ja kasvupaikan metsissä.
Työkalupakkiin on nyt lisätty metsätalouden vesistökuormituksen laskenta. Työkalu on kehitetty Silva Ry:n koordinoimassa hakkeessa, johon Silvan lisäksi osallistuivat Arvometsä Oy, Luonnonvarakeskus ja Avoin Ry. Hankkeessa laskettiin kaikkien niiden metsäkuvioiden ravinnepäästöt ja hiilivarastojen kehitys, joista on tietoa Metsään.fi-palvelussa. Laskelmat tehtiin 50 vuodeksi tasaikäismetsätaloudelle ja jatkuvalle kasvatukselle. Laskettuja metsäkuvioita oli noin 10 miljoonaa ja niiden kokonaispinta-ala oli 15,3 miljoonaa hehtaaria. Laskennasta puuttuivat mm. Metsähallituksen metsät.
Silva Ry:n hankkeessa kehitetyn laskurin (https://metsalaskuri.avoin.org/) avulla jokainen metsänomistaja voi selvittää, minkä verran hänen metsätaloutensa kuormittaa vesistöjä typpi- ja fosforihuuhtoutumien muodossa, jos hän käsittelee metsiään tasikäismetsätalouden ohjeiden mukaisesti tai jatkuvapeitteisenä. Myös metsien hiilivaraston kehitys eri kasvatustavoissa näytetään, samoin metsätalouden kannattavuus.
Hankkeen yhteydessä vesistökuormituksen laskenta ohjelmoitiin Arvometsä Oy:n metsäsuunnitteluohjelmistoon, joten kuormitusarvion voi nyt saada osana metsäsuunnitelmaa. Laskentamenetelmä perustuu laaja-alaisiin mittauksiin, joiden tulokset on julkaistu vertaisarvoituina tieteellisinä artikkeleina. Laskentamenetelmä kokonaisuudessaan kuvataan myös tieteellisessä artikkelissa.
Kivennäismailla vesistöjä kuormittavat lähinnä avohakkuut ja kasvatuslannoitukset. Ne aiheuttavat muutaman vuoden kuormituspiikin. Suometsissä kuormituspiikkejä aiheuttavat voimakkaat hakkuut, peruslannoitus ja kunnostusojitus. Kunnostusojituksen aiheuttama välitön vesistökuormitus on kuitenkin suuraluetasolla pieni, koska kunnostusojituksia tehdään nykyisin vähän.
Ojitus aiheuttaa lisäksi pysyväisluonteista vesistökuormitusta eli niin sanottua ojituslisää. Tästä kuormituksesta ei pääse eroon muuten kuin ennallistamalla suo. Ojituslisä kuitenkin riippuu vedenpinnan korkeudesta, johon voidaan vaikuttaa hakkuilla. Ojituksen aiheuttama vesistökuorma minimoituu, jos puusto pidetään suhteellisen harvana, jolloin puiden haihduttama vesimäärä pienenee ja vedenpinta nousee. Kunnostusojitus alentaa ojitettujen soiden vedenpinnan tasoa, mikä lisää suometsän ojituksen aiheuttamaa pitkäaikaiskuormitusta. Tämän pitäaikaisvaikutuksen vuoksi kunnostosojitus on haitallista toimintaa, vaikka sen välitön kuormitus onkin pieni.
Myös hakkuutapa vaikuttaa metsätalouden vesistökuormitukseen. Suometsissä pitäisi välttää voimakkaita hakkuita, vaikka suhteellisen vähäpuustoinen ja vähän haihduttava metsä onkin vesistökuorman näkökulmasta tavoiteltava tila. Tuohon tilaan kannattaa pyrkiä tekemällä useita kohtuullisen lieviä harvennushakkuita. Kivennäismailla avohakkuiden ja lannoituksen välttäminen ovat parhaita keinoja vesistökuormituksen vähentämiseksi.
Kuvassa 1 on esimerkkilaskelma vesistökuormituksesta runsaan 3000 hehtaarin metsäalueella, josta noin kolmannes on ojitettua suometsää. Laskelma tehtiin 30 vuodeksi. Kaikissa kolmessa hakkuuskenaariossa (Tasa Ala, Tasa Ylä, Vapaa) maksimoitiin nettotulojen nykyarvoa 3 prosentin korolla ilman hakkuukertymiin liittyviä tavoitteita tai rajoitteita. Nettonykyarvon maksimointi johti tällä metsäalueella suhteelliseen tasaisiin hakkuisiin ja siihen, että puuston keskitilavuus suureni 30 vuodessa lukemasta 123 m3/ha noin 150 kuutiometriin hehtaarilla.
Laskentaesimerkissä oletettiin, että kunnostusojituksia tai lannoituksia ei tehdä. Laskelmasta käy ilmi, että suurin osa kuormasta syntyy suometsissä (kuva 1). Suometsien kuomituksesta valtaosa on ojituksen aiheuttamaa pitkäaikaiskuormitusta eli ojituslisää.
Kokonaiskuormitusta voidaan vähentää siirtymällä alaharvennusten käytöstä yläharvennuksiin. Kuva 1 osoittaa, että kuormitus pienenee ennen kaikkea kangasmetsissä. Yläharvennusten seurauksena metsiköiden avohakkuu lykkääntyy. Jos metsikköön syntyy alikasvosta, päätehakkuun sijasta voi olla kannattavaa tehtä useita yläharvennuksia. Kuvan 1 esimerkissä avohakkuiden pinta-ala 30 vuoden aikana pieneni peräti 50%, kun alaharvennuksista siirryttiin yläharvennuksiin. Avohakkuut ja vesistökuorma vähenisivät edelleen, jos metsätaloudessa siirryttäisiin ns. vapaaseen kasvatukseen, jossa ei tehdä pysyväisvalintoja metsänkasvatusmenetelmien suhteen vaan hakkuutapa valitaan kulloisenkin tilanteen mukaan optimaalisesti (https://blogs.uef.fi/forest-issues/2021/05/24/kuolleena-syntyneita-ajatuksia/).
Siirtyminen yläharvennusvoittoiseen metsätalouteen parantaa myös metsätalouden hiilitasetta. Kuvan 2 laskelmassa on mukana vain hiilivarastojen (metsämaan orgaaninen aines, puuston biomassa, puutuotteet) muutoksista johtuva hiilitase. Laskelmassa ei ole mukana korvausvaikutuksia eli sitä, että puun käyttö vähentää fossiililisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvia päästöjä. Korvausvaikutusten suhteen vaihtoehtojen (Tasa Ala, Tasa Ylä, Vapaa) välillä ei ole suuria eroja, koska kaikissa vaihtoehdoissa hakataan suunnilleen saman verran.
Esimerkkialueella metsämaan hiilitase on negatiivinen ojitettujen soiden turpeen hajoamisen takia. Turvemetsien karikesato, hakkuutähteet ja puiden kuolemien eivät riitä korvaamaan turpeen hajoamisesta johtuvia hiilipäästöjä. Tämän vuoksi metsämaa kokonaisuutena on hiilen lähde.
Yläharvennusvoittoinen metsätalous parantaa metsätalouden kannattavuutta alaharvennus-avohakkuu -vaihtoehtoon verrattuna (kuva 3). Tämä johtuu siitä, että tukin osuus myydystä puusta suurenee ja metsänhoidon kustannukset pienenevät, kun avohakkuita tehdään harvemmin.
Laskentaesimerkki osoittaa, että metsätalouden vesistökuormituksen vähentäminen hakkuutapoja muuttamalla ei välttämättä heikennä metsätalouden kannattavuutta. Samat muutokset, jotka vähentävät vesistökuormaa, lisäävät myös metsien hiilensidontaa ja parantavat virkistysarvoja. Metsätalouden hyväksyttävyys lisääntyy, kun avohakkuita tehdään harvemmin. Näin menettelevä metsätalouden toimija on vastuullinen. Muutkin uskovat sen, kun laskelmat puuntuotannon ulkoisvaikutuksista liitetään osaksi metsäsuunnitelmaa ja metsätalouden raportointia.
Timo Pukkala