Onko Suomen ekosysteemipalvelut turvattu?
Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, miten käy metsien ekosysteemipalveluille, jos hakkuumääriä lisätään. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä jo nykyiset hakkuut ovat enemmän kuin ekologisesti kestävä metsien käyttö sietää.
Keskustelussa ei ole juuri nostettu esiin sitä, että hakkuiden vaikutus ekosysteemipalveluihin riippuu hakkuutavoista ja metsänkasvatusmenetelmistä. Avohakkuut tiedetään turmiollisiksi mustikkasadoille, virkistysarvoille ja monien lajien elinvoimaisuudelle. Avohakkuut ja niihin liittyvä maanmuokkaus lisäävät eroosiota, ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin ja metsämaahan sitoutuneen hiilen vapautumista ilmakehään.
Asiasta on sopivasti valmistunut tutkimus, joka on julkaistu Forest Ecosystems -nimisessä tieteellisessä sarjassa. Tutkimuksessa laskettiin mm., mikä on mustikan ja puolukan ennustettu sato, metsätalouden hiilitase, kuukkelin elinympäristön pinta-ala, metsän maisema-arvo ja metsätalouden kannattavuus (tulevien tuottojen ja kustannusten nykyarvo), kun metsää käsitellään tasaikäismetsätalouden tai jatkuvan kasvatuksen menetelmin. Kuukkeli on ns. sateenvarjolaji, jonka viihtyminen tarkoittaa, että myös moni muu varttuneissa metsissä asuva laji säilyy elinvoimaisena.
Laskelmat tehtiin 30 vuodeksi, tosin nykyarvon laskennassa otettiin huomioon myös myöhemmät tulot ja menot (kuten kuuluu tehdä). Kaikki laskentamenetelmät on julkaistu tieteellisesti tarkastetuissa tutkimuksissa, minkä vuoksi laskelmat ovat toistettavissa ja laskentamenetelmät tarkistettavissa.
Tutkimuksessa oletettiin kuvitteellinen säästäjämetsänomistaja sekä sijoittaja. Säästäjä maksimoi nettotulojen nykyarvoa 2 % korolla ja sijoittajan korkokanta on 5 %. Säästäjän metsää hakataan vähän ja sijoittajan metsää reippaasti.
Kun jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäismetsätalouden hakkuumäärä on sama, säästäjän metsissä – eli kun hakataan vähän – metsänkasvatusmenetelmät eivät eroa radikaalisti toisistaan ekosysteemipalvelujen tuottamisessa (kuva 1, vasen puoli). Sijoittajan metsässä erot sitä vastoin ovat huimat jatkuvan kasvatuksen hyväksi, ennen kaikkea elinympäristön pinta-alassa ja hiilitaseessa (kuva 1, oikea puoli). Jatkuva kasvatus on sekä säästäjälle että sijoittajalle kannattavampaa kuin tasaikäismetsätalous.
| Säästäjän metsätalous | Sijoittajan metsätalous |
Etelä-Suomi | |
 |  |
Pohjois-Suomi | |
 |  |
Kuva 1. Eri ekosysteemipalvelujen suhteellinen määrä tasaikäismetsätaloudessa ja jatkuvassa kasvatuksessa, kun maksimoidaan nettotulojen nykyarvoa 2 % (vasemmalla) tai 5 % (oikealla) korolla ja hakkuukertymä on kummassakin menetelmässä sama.
Entäpä jos nykyarvon sijasta metsätaloudessa tavoitellaan kaikkien ekosysteemipalvelujen samanaikaista tuottamista? Tässä tapauksessa kasvatusmenetelmien erot eivät ole yhtä suuret. Huomattavaa kuitenkin on, että kannattavuus (nykyarvo) on jatkuvassa kasvatuksessa 15–20 % parempi eli ekosysteemipalvelujen tuottaminen on jatkuvassa kasvatuksessa 15–20 % halvempaa.
Tasaikäismetsätalouden kohtalaisen hyvä tulos johtuu suureksi osaksi siitä, että päätehakkuita on korvattu harvennushakkuilla eli on otettu askelia jatkuvan kasvatuksen suuntaan. Päätehakkuita tehdään runsaasti 30-vuotiskauden lopussa, minkä vuoksi ekosysteemipalvelut notkahtavat laskentakauden jälkeen. Pidemmällä aikavälillä tasaikäismetsätalouden tulos ei siis olisi yhtä hyvä kuin kuvassa 2.
Monitavoitteinen metsätalous | |
| Etelä-Suomi | Pohjois-Suomi |
 |  |
Kuva 2. Ekosysteemipalveluiden määrä, kun maksimoidaan kaikkien ekosysteemipalveluiden määrää ja nettotulojen nykyarvo lasketaan 5 % korolla.
Tutkimus osoittaa, että jatkuva kasvatus on hyvä keino pienentää hakkuista aiheutuvaa haittaa muille ekosysteemipalveluille. Kaikki metsälajit eivät tällä tavalla kuitenkaan pelastu, sillä hoidetuissa jatkuvan kasvatuksen metsissä ei ole juuri lahopuuta, ja puusto on melko nuorta ja harvaa. Hoitometsien lisäksi tarvitaan suojelualueita ja muuta hoitamatonta metsää. Säästöpuiden jättämisestä pitää huolehtia myös jatkuvassa kasvatuksessa. Jatkuvan kasvatuksen metsät eivät kuitenkaan eristä vanhan metsän alueita toisistaan yhtä tehokkaasti kuin avoalat ja taimikot. Monet vanhan metsän lajit pääsevät siirtymään niitä pitkin elinympäristölaikulta toiselle.
Onko Suomen metsien monimuotoisuus turvattu?
Metsätalouden kestävyyskeskustelussa kiinnittää huomiota eri tahojen perin erilaiset näkemykset. Esimerkiksi Tommi Salo Metsäteollisuus ry:stä katsoo, että monimuotoisuuden suojelu on Suomessa hoidettu paremmin kuin missään muualla. Alan asiantuntijat taas väittävät, että jo nykyinen hakkuiden määrä on liian suuri monimuotoisuuden turvaamisen kannalta.
Luonnonvarakeskus (Luke) on samoilla linjoilla Tommi Salon kanssa: suojeltujen metsien osuus on 5.2 %, mikä on muka enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Suomessa suojeltuun metsään luetaan kuitenkin myös suojeltu kitumaa, vaikka se ei ole metsämaata. Valtaosa suojelualueista on Pohjois-Suomessa, kun taas valtaosa uhanalaisista metsälajeista on Etelä-Suomessa. Pinta-alat kuvaavat siis perin huonosti suojelun tasoa, ainakin Suomen kohdalla.
Suurin uupelo on luonnontilaisen kaltaisista lähes koskemattomista metsistä. Niiden osuus on Jari Parviaisen selvityksen mukaan Suomessa 4 %, Ruotsissa 18 % ja Venäjällä 32 %. Tässä vertailussa emme pärjää naapureille alkuunkaan. Raportissa State of Europe’s Forests (julkaisijat YK, FAO ja UNECE) on listattu suojeltujen metsien pinta-aloja Euroopan eri maissa. Suomi ei ole lähelläkään kärkeä vaan keskitasoa Euroopan maiden joukossa. Suojelumetsät on jaettu neljään luokkaan, eikä Suomi ole kärjessä missään luokassa. Ko. raportin mukaan Suomessa on 476 uhanalaista metsälajia luokassa muut selkärangattomat, mikä on enemmän kuin yhdessäkään muussa maassa. Tulee mieleen, että Suomen metsien suojelua kuvaava laatusana alkaa kyllä hoolla, mutta tuo sana ei ole ”hyvä”.
Onko Suomen metsätalous kestävää?
Kuvassa 3 on eri kestävyyskäsitteitä havainnollistava pyramidimalli. Ekologinen kestävyys on tärkeintä, koska pitkällä aikavälillä kaikki kestävyyden osa-alueet ovat vaarassa, jos ekologisesta kestävyydestä ei pidetä huolta. Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa sitä, että metsän perinteisille käyttömuodoille kuten marjastukselle, metsästykselle ja puiden hakkuulle ihmisen tarpeisiin ei koidu haittaa. Taloudellinen kestävyys on sosiaalista kestävyyttä suppeampi käsite, koska puiden hakkuu on vain yksi metsän monista käyttömuodoista. Kulttuurinen kestävyys tarkoittaa mm. sitä, että metsiä käsitellään menetelmillä, jotka vastaavat ihmisten käsityksiä hyvästä luonnonvarojen hoidosta.
Metsätalouden sukupuuttovelka (lajit, jotka ovat jo hävinneet tai tulevat häviämään metsätalouden tähänastisten toimien seurauksena) on useita satoja lajeja. Metsätalous ei siis ole ekologisesti kestävää. Suurin osa suomalaisista ei hyväksy avohakkuita. Metsätalous ei siis ole kulttuurisesti kestävää. Avohakkuut aiheuttavat haittaa mm. maisema-arvoille, virkistäytymiselle ja marjastukselle. Metsätalous ei siis ole sosiaalisesti kestävää.
Entä onko metsätalous taloudellisesti kestävää? Vastaus on kyllä. Mutta onko metsätalous taloudellisesti hyvää? Vastaus on ei.
Otetaan esimerkki metsätalouden taloudellisesta kannattavuudesta. Viljelymetsätaloudessa istutetaan noin 2000 tainta hehtaarille, joista merkittävä osa poistetaan kuitupuina ensiharvennuksessa. Taimikon perustamiskulut ovat lehtomaisella kankaalla noin 2200 €/ha (muokkaus 300, taimet ja istutus 800, ruohous 300, varhaisperkaus 350, taimikonhoito 450 €/ha), mikä on 1,1 euroa tainta kohti. Jos taimikohtaisen kustannuksen sijoittaa muualle 4 % korolla, se kasvaa ensiharvennusvuoteen mennessä (25 vuotta istutuksesta) arvoon 2,8 €. Jos ensiharvennuksessa poistetaan rinnankorkeusläpimitaltaan keskimäärin 14 cm puita, saadaan yhdestä puusta hakkuutuloa korkeintaan yksi euro euroa eli tappiota tulee puuta kohti 1,8 euroa vaihtoehtoiseen sijoituskohteeseen verrattuna.
Kuva 3. Pyramidimalli eri kestävyyskäsitteistä. Mitä isompi kakkara, sitä tärkeämpi kestävyyden osa-alue.
Esimerkin mukainen toiminta on surkeaa taloudenpitoa. Näin metsäammattilaiset kuitenkin neuvovat tekemään. Samalla perinteisen menetelmän metsäammattilaiset vakuuttelevat medialle ja toisilleen, että Suomen metsänhoito on maailman parasta! Usein tämän tapaisia väitteitä perustellaan viittaamalla tutkimuksiin. Harsintajulkilausumaa annettaessa mm. väitettiin, että ”tutkimukset osoittavat” tasaikäismetsätalouden olevan jatkuvaa kasvatusta kannattavampaa. Mitään sellaisia tutkimuksia ei kuitenkaan ollut, eikä niitä ole vieläkään. Näkee myös väitettävän, että ”tutkimusten mukaan” jatkuva kasvatus heikentää puiden perimää (sellaisia tutkimuksia ei ole) tai että alikasvospuut eivät elvy (jo Sarvas osoitti kymmeniä vuosia sitten, että kyllä elpyvät).
Kannattavan metsätalouden harmiksi myös Metsäalan lehdet ovat juonessa mukana. Esimerkiksi Metsälehdessä uutisoidaan säännöllisin väliajoin tutkimuksiin vedoten, että jatkuvassa kasvatuksessa taimet eivät kasva niin kuin jatkuvan kasvatuksen kannattajat olettavat. Asia on juuri päinvastoin. Tutkimukset osoittavat nimenomaan, että taimet kasvavat vähintään yhtä hyvin kuin laskelmissa on oletettu. Luonnonvarakeskuksen (entinen Metla) tuottamaa, mittauksiin perustumaa tutkimustietoa löytyy linkistä http://forestecosyst.springeropen.com/articles/10.1186/2197-5620-1-5 ja muiden tutkimuksia linkistä http://forestecosyst.springeropen.com/articles/10.1186/2197-5620-1-4. Asiaa on käsitelty aiemmassa kirjoituksessani Alikasvokset kasvavat riittävän hyvin (https://arvometsa.fi/blogi/alikasvokset-kasvavat-riittavan-hyvin).
Nämä esimerkit, sekä kestävyyden turvaamisesta käyty keskustelu osoittavat, että metsänomistajan ei kannata niellä kaikkea, mitä metsäammattilaiset ja metsäalan lehdet väittävät. Asioihin kannattaa perehtyä omatoimisesti. Koska metsänomistaja tekee itse päätökset metsiensä käsittelystä, hän myös kantaa huonojen päätösten seuraukset. Jos metsänomistaja haluaa, että metsätalous on kannattavaa ja sen haitat ekosysteemipalveluille pysyvät vähäisinä, hän valitsee jatkuvan kasvatuksen.
Timo Pukkala
PS. Tiesitkö muuten, että uupelo on puute?
Tutkimus löytyy osoitteesta www.forestecosyst.com/content/3/1/9