Usein kysytyt kysymykset
Jatkuva kasvatus on metsänkasvatusta, jossa hakkuut tehdään yläharvennusperiaatteella eli metsästä korjataan taloudellisesti kypsiä puita ja annetaan tilaa pienemmille, hyvän arvokasvun antaville puille. Metsissä esiintyvä alikasvos ja pienpuusto säästetään hakkuissa ja sen syntymistä edistetään. Metsien uudistuminen tapahtuu alikasvoksesta vaiheittain nousevien taimien avulla tai luontaisen uudistamisen hakkuilla, joissa uusi puusukupolvi synnytetään siemen- tai suojuspuuston alle. Myös siemen- ja suojuspuuhakkuut tehdään yläharvennuksina.
Kooltaan vaihtelevat aukkohakkuut ovat tarpeen silloin kun metsässä tai sen osassa on aikaisempien alaharvennusten seurauksena vain korjuukypsiä suuria puita tai kuusikoissa, joissa esiintyy paljon juurikääpää.
Valmiiksi erirakenteisissa metsissä yläharvennukset ovat itsestäänselvä valinta ja myös tasarakenteisia viljelymetsiä on taloudellisinta käsitellä yläharvennuksin.
Jatkuvassa kasvatuksessa alikasvos säästetään hakkuissa ja sitä syntyy harvennusten myötä lisää korvaamaan suurempia puita, jolloin metsä säilyy peitteisenä. Erityisen hyvin jatkuva kasvatus sopii kuusivaltaisiin metsiin, karuihin männikköihin ja suopohjaisiin metsiin.
Yläharvennuksessa pienet puut ja alikasvos säästetään. Pienten puiden säilyttäminen on avain peitteisyyden säilymiselle pitkälle tulevaisuuteen, sillä niiden hakkuukypsyys koittaa vasta vuosikymmenten päästä.
Harvennusvoimakkuus vaihtelee lievästä harvennuksesta voimakkaaseen, riippuen metsän kasvuvaiheesta. Voimakkaissa yläharvennuksissa maisema voi muuttua paljonkin, mutta säilyy silti metsäisenä kun maisemassa vaihtelevat aukkopaikat, alikasvosryhmät, kasvatettava puusto sekä suuret säästöpuut.
Metsissä esiintyvä ilmainen alikasvos kannattaa säästää hakkuissa ja välttää turhaa ennakkoraivausta. Korjuu onnistuu useimmiten kuusialikasvoksesta huolimatta, eikä ennakkoraivausta tarvita. Sen sijaan tiheä, pieniläpimittainen koivupuusto saattaa haitata korjuuta kohtuuttomasti, jolloin raivaus on perusteltua.
Näissäkään tapauksessa raivausta ei kannata tehdä kauttaaltaan, vaan näkemäraivauksena, jossa poistetaan vain tarvittava määrä alikasvoksesta ja säästetään etenkin kuusialikasvos tulevaisuuden puiksi. Ennakkoraivauksen minimoimisesta hyötyy metsänomistajan lisäksi esimerkiksi pienriista.
Korjuuvaurioiden määrä ei ole kiinni metsänhoitotavasta, vaan hakkuun suunnittelusta, valvonnasta ja toteutuksesta. Korjaajan ammattitaito sekä osaava leimikon suunnittelu ja ohjeistus takaavat onnistuneen korjuujäljen.
Metsäkeskus tekee vuosittain korjuun tarkastuksia myös Arvometsän jatkuvan kasvatuksen hakkuille, ja tähänastiset tulokset osoittavat, että Arvometsän jatkuvan kasvatuksen harvennuksissa korjuuvauriot eivät ole suuremmat kuin jaksollisen kasvatuksen harvennuksissa.
Kuusi uudistuu hyvin suurempien puiden alle ja taimet selviävät pitkiäkin aikoja varjoisissa olosuhteissa. Puustoa väljentävien yläharvennusten myötä taimettuminen kiihtyy hakkuun jälkeen. Etenkin turvemailla, jossa on luonnostaan paljon alikavostaimia, metsä uudistuu luontaisesti hyvin.
Erirakenteisella ja sekapuustoisella metsällä on parempi vastustuskyky tuulta ja tuholaisia vastaan kuin tasaikäisellä metsällä. Tähän on monta syytä:
Avohakkuu altistaa reunametsät kuivuudelle sekä tuulituhoille. Heikentyneet reunametsät ovat taas alttiita tuhohyönteisten tuhoille ja niiden nopealle leviämiselle.
Metsätuholaiset keskittyvät yleensä vain yhteen puulajiin, joten ne eivät pääse runsastumaan monimuotoisessa metsässä samalla tavoin kuin yhden puulajin metsässä. Lisäksi monimuotoinen metsä ylläpitää metsätuholaisten luontaisia vihollisia, ja näin hillitsee yhden tuholaislajin nopeaa runsastumista.
Erirakenteiset ja puustoltaan vaihtelevat metsät kestävät tuulta paremmin kuin tasarakenteiset metsät. Yläharvennushakkuissa metsästä korjataan säännöllisin väliajoin tukkimitan saavuttaneet puut, jolloin tuholle altista pääomaa on metsässä hakkuun jälkeen vähemmän kuin alaharvennetussa metsässä.
Metsien terveyden kannalta olisi parasta tehdä hakkuita vain talviaikana. Muussa tapauksessa havupuiden kantokäsittely on välttämätöntä. Jatkuvassa kasvatuksessa kannattaa suosia puulajisekoitusta, varsinkin lehtipuita.
Puulajisekoituksen on todettu vähentävän juuriston kautta tapahtuvaa juurikäävän leviämistä. Lahoriski vähenee kuusikoissa sitä enemmän, mitä suurempi on männyn ja koivun osuus. Hakkuussa tyvilahoinen kuusi kannattaa poistaa samoin kuin alikasvokset muutaman metrin säteeltä. Pienaukon annetaan uudistua koivulle.
Jos lahoa esiintyy metsikössä kauttaaltaan runsaasti, on järkevin vaihtoehto voimakas suojuspuu- tai avohakkuu, ja koivulle uudistaminen.
Elinkelpoiset taimet elpyvät hyvin, mutta ränsistyneet ja liian varjoisiin olosuhteisiin jääneet alikasvokset eivät todennäköisesti elvy. Runsas alikasvos kertoo hyvästä taimettumiskyvystä, ja runsastaimisilla alueilla taimia todennäköisesti syntyy hyvin lisää, kun maanpohja saa lisää valoa ja tilaa harvennuksen jälkeen.
Luonnontilaisille metsille on tyypillistä jatkuva peitteisyys, puuston erirakenteisuus, alikasvoksen esiintyminen sekä rakenteen suuri vaihtelevuus. Jatkuva kasvatus on menetelmä, jossa yhdistyvät luonnosta huolehtiminen ja taloudelliset hoitotoimenpiteet. Avohakkuualueisiin, taimikoihin ja puupeltomaisiin metsiköihin verrattuna, jatkuvan kasvatuksen metsät ovat maisemaltaan monimuotoisia.
On hyvä muistaa, että myös jatkuvan kasvatuksen metsien hakkuissa pitää huomioida säästöpuut ja riistatiheiköt. Mikään hakkuutapa itsessään ei automaattisesti turvaa metsäluonnon monimuotoisuuden säilymistä.