Neljäs jatkuvan kasvatuksen hakkuuni

Neljäs jatkuvan kasvatuksen leimikkoni hakattiin syksyllä 2021 Joensuun Tuupovaarassa. Hakkuun organisoi Metsä-Karelia Oy, hakkuukoneen puikoissa oli Tero Kuivalainen ja ajokonetta kuljetti Harri Ihanus. Tärkein hakkuuohje minun puoleltani oli kartta, josta näkyi, mitä hakkuutapaa missäkin metsikössä käytetään. Hakkuutavat olivat: istutuskoivikon alaharvennus, istutusmännikön laatuharvennus, istutuskuusikon yläharvennus ja luontaisesti syntyneen mäntyvaltaisen metsän yläharvennus.

Muissa metsiköissä kuin istutuskuusikoissa oli kuusialikasvosta. Alikasvosta tuli säästää mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Ei nimittäin ole vakavaa, jos osa tiheästä kuusialikasvoksesta tuhoutuu hakkuussa. Koivua tuli jättää kasvamaan mahdollisimman paljon havupuuvaltaisilla kuvioilla ja sekametsärakennetta tuli suosia. Joillakin kuvioilla tein pientä mallileimausta, joissa nauhoitin jääviä puita tietyllä värillä ja poistettavia puita toisella värillä. Lisäksi nauhoitin joitakin säästöpuuryhmiä.

Leimikon erityispiirre olivat Luken tutkimuskoealat, joiden avulla selvitetään mm. jatkuvan kasvatuksen hakkuun ajanmenekkiä ja jäävälle puustolle aiheutuvia vaurioita. Näitä koealoja oli leimikon kahdessa metsikössä. Koealat 1–6 olivat järeässä mäntyvaltaisessa sekametsässä, jossa oli vaihtelevan kokoista kuusialikasvosta. Koealat 7–8 olivat luonaisesti syntyneessä männikössä, jossa oli kuusialikasvos.

Kuva4-1024x576.jpg
Koeala 1. Etualan viisi tukkia ovat samasta puusta (kasassa on neljä 5,15 metrin tukkia ja yksi 3,75 metrin tukki). Tukkiosan päättymiskorkeus on 24,35 m. Muita puutavaralajeja puusta ei tullutkaan eli tukin osuus käyttöosan tilavuudesta oli 100 %. Samaan hakkuutuloon, jonka sain tästä yhdestä puusta, olisi pitänyt hakata noin 70 kuiturunkoa.

Koeala-2_2-1024x573.jpg
Koeala 2. Hakkuun jälkeen metsään jäi lahopuuta ja lehtipuuta sekä suuria, läpimitaltaan 40 cm puita. Järeiden, 30 metrin pituisten mäntyjen hakkuussa lakosi jonkin verran kuusialikasvosta. Kyseessä oli ns. ”hyödyllinen tuho”, joka luo metsikköön spatiaalista vaihtelua, vähentää raivaussahan käyttöä ja helpottaa erirakenteisuuden ylläpitoa.

Koealojen hakkuu videoitiin, ja videotallenteesta selvitetään, kuinka paljon minkäkin puun hakkuuseen kului aikaa ja miten hakkuukoneen ajankäyttö jakaantui eri työvaiheisiin (koneen siirtyminen, kaatolaitteen siirtely, kaato, rungon karsinta ja katkonta). Koealoja on mitattu myös muissa leimikoissa, ja mittaukset jatkuvat edelleen. Koealoilta saadaan arvokasta aineistoa jatkuvan kasvatuksen hakkuutapojen kehittämiseksi, korjuukustannusmallien laatimiseksi ja korjuuvaurioiden ennustamiseksi.

Tulokset julkaistaan aikanaan tutkimusjulkaisuina. Seuraavassa taulukossa on joitakin alustavia tuloksia minun leimikkoni tutkimuskoealoista:

Taulukko-1024x363.jpg

Tulokset auttavat kumoamaan ainakin sen myytin, että jatkuvassa kasvatuksessa puun korjuu olisi kallista. Hakkuukoneen tuntituotos oli 40 m3 tunnissa. Ajokoneen tuntituotos on yleensä hakkuukoneen tuotosta suurempi. Päätel mäksi tulee, että tämän leimikon tutkimuskoealoilla puun korjuu ei ollut sen kalliimpaa kuin avohakkuussa, paremminkin päin vastoin. Kaikki leimikot tosin eivät ole samanlaisia. Korjuukustannuksen määrää pitkälle se, kuinka järeitä puita poistetaan.

Koeala-7_2-1024x575.jpg
Koeala 7. Hakkuukertymä oli 169 m3/ha, josta 84 % oli tukkia.
Koeala-8_2-1024x575.jpg
Koeala 8. Poistettujen runkojen keskijäreys oli 1,08 m3. Korjuukustannus oli hakkuukoneen osalta 2.3 €/m3.

Avain hakkuun tuottavuuteen, alhaiseen korjuukustannukseen, suureen tukin osuuteen ja hyvään hakkuutuloon on se, että puiden annetaan kasvaa suuriksi ja metsä pidetään runsaspuustoisena. Puut jatkavat hyvää kasvuaan vielä kauan sen jälkeen, kun metsänhoito-ohjeiden uudistamislämpitat on saavutettu. Männyt ja kuuset voivat ainakin Tuupovaarassa saavuttaa helposti 2 m3 runkotilavuuden, 30 m pituuden ja 40–50 cm rinnankorkeusläpimitan. Tässä leimikossa suurin mänty oli rinnankorkeudelta 77 cm paksu ja tilavuudeltaan 5 m3. Koska puu näytti hyvävoimaiselta ja terveeltä, jätin sen kasvamaan velä vähän isommaksi.

Jatkuvan kasvatuksen metsässä suuret puut ovat melko harvassa, jolloin niiden kasvattaminen on myös taloudellisesti mielekästä, varsinkin nykyisinä matalan koron aikoina. Pienissä puissa on kiinni vähän pääomaa, joten niiden hitaampi kasvu isojen puiden varjossa ei ole taloudellisessa mielessä ongelma. Hidas kasvu nuorella iällä johtaa suureen puuaineen tiheyteen ja sahatavaran lujuteen, mikä voi tulevaisuudessa osoittautua myyntivaltiksi. Nopeakasvuinen istutuspuu voi nimittäin olla niin höttöistä, ettei siitä saa rakennuspuuksi kelpaavaa saharavaraa (https://nostocophyceae.wordpress.com/stora-enson-hottoinen-sahatavara-myyntikieltoon-ei-tayttanyt-lujuusvaatimuksia/).

Koealojen katselu osoittaa vääräksi myös käsityksen, että jatkuvassa kasvatuksessa metsän pitää olla harvaa, jotta uudistumista tapahtuu. Koeaoilla 1–6 metsikön pohjapinta-ala oli 40 m2/ha ja tilavuus 500 m3/ha. Silti metsään oli syntynyt runsaasti nuorennosta, joka kasvoi ja voi hyvin.

Metsä tuottaa puun ohella myös monia muita hyötyjä, esimerkiksi hiilensidontaa, monikäyttöarvoja ja elinympäristöjä. Toistaiseksi metsistä on voinut saada taloudellista hyötyä lähinnä vain puuta myymällä. Koska puuntuotannon aiheuttamista haitoista vesistöille, monimuotoisuudelle ja ulkoiluarvoille ei ole tarvinnut maksaa korvauksia, puuta on voitu tuottaa muiden hyötyjen kustannuksella. Puuntuotannon ja metsätalouden seurauksena on syntynyt monimuotoisuusvelkaa, monikäyttövelkaa ja vesistöhaittaa. Koska niitä ei ole tarvinnut laskea kustannuksiksi, puuntuotannon hyödyllisyydestä ja kannattavuudesta on syntynyt liian optimistinen käsitys.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa sillä tavoin, että korvausjärjestelmiä kehitellään vähitellen myös muille metsän tuottamille hyödyille. Pisimmällä ollaan metsien hiilensidonnan korvaamisessa. Metsien hiilensidonta on jo nyt arvokkaampaa kuin puun tuottaminen, mutta metsänomistajan kannalta ongelmana on korvausjärjestelmien keskeneräisyys. Metsänomistaja voi saada korvausta vain sellaisesta lisäisestä hiilensidonnasta, jota ei ole jo sisällytetty valtion hiilibudjettiin. Tällaiseen hiilensidontaan päästään, kun metsien hiilivarastoa kasvatetaan yli sen tason, jonka tavanomainen metsätalous tuottaa.

Viime aikoina on ruvettu puhumaan myös ekologisista kompensaatioista. Ekologiset kompensaatiot merkitsisivät, että luonnon monimuotoisuutta saisi vähentää vain sillä ehdolla, että monimuotoisuutta samalla edistetään jossakin muualla. Kun arvioidaan metsän kelvollisuutta ekologisiin kompensaatiohin, huomiota tullaan luultavasti kiinnittämään tiettyihin metsän rakennepiirteisiin, esimerkiksi lahopuun, suurten puiden ja lehtipuuston määrän ja monipuoliseen puulajikoostumukseen. Kaukaa viisas metsänomistaja käsitteleekin metsäänsä niin, että nämä rakennepiirteet säilyvät (https://www.hs.fi/talous/art-2000008529704.html).

Tutkijapiireissä kehitellään myös käsitettä luonnontuottometsä, joka on yksi mahdollinen korvausmekanismi metsätaloudelle, joka vaalii ympäristöarvoja ja edistää luonnonläheistä metsänhoitoa (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-043-4)

Tässä neljännessä jatkuvan kasvatuksen leimikossani hakkuutapoihin vaikuttivat taloudellisten seikkojen lisäksi ei-puuntuotannolliset seikat eli hiilensidonta, monimuotoisuuden vaaliminen ja metsän virkistysarvojen säilyttäminen. Näiden metsän tuottaminen hyötyvaikutusten edistäminen avaa todennäköisesti uusia mahdollisuuksia hyödyntää metsää taloudellisen hyödyn tavoittelussa. Ja vaikka taloudellista hyötyä ei tulisikaan, metsänomistajana voin kokea toimineeni vastuullisesti eli niin, että toimintani ei aiheuta kovin suurta haittaa ympäristölle, ilmastolle, vesistöille tai virkistyskäyttäjälle.

Lisää kuvia leimikosta löytyy osoittesta https://e-fi.blog/home/tuupovaaran-poikain-jk-hakkuu/

Timo Pukkala

Kommentit

- Jussi

Hyvä että tutkitaan jk-metsien kasvatusta ja LUKEkin on mukana. Kestää kauan 50..100 vuotta ennen kuin tuloksia saadaan, jota me ei olla edes todistamassa eli ei kananttane tehdä johtopäätöksiä tästä ensimmäisestä jk-hakkuusta. Tässä on metsäntutkija Olli Heikinheimon jk-tutkimus, joka sekin kesti 25 vuotta, eikä hän sitä vienyt loppuun, mutta sen verran Heikinheimolle selvisi näitä tutkimuksista, että oli allekirjoittamassa Harsintajulkilausmaa 1948. Aika lähelle menee tämä neljännen jk-hakkuun koe Heikinheimon tutkimuksen kanssa, sillä metsä oli vanha puuta paljon. Aloitus puusto 1930 oli n. 350 m3 puiden iän vaihdellessa 50..115 vuotta. Lopputulos oli, että kasvu jäi puoleen siitä, mitä maapohjan tuottokyky oli. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/15399/18-No%203_Mikola.pdf?sequence=1&isAllowed=y

- Timo Pukkala

Heikinheimon jälkeen on tehty muitakin pitkäaikaisia vertailuja puuntuotoksesta jatkuvassa kasvatuksessa ja tasaikäismetsätaloudessa. Esimerkiksi Luken koekentät Honkamäellä ja Vessarissa perustettiin 1980-luvulla, ja koemetsiköiden kasvua on mitattu säännöllisesti kolmen vuoden välein. Tuloksia on julkaistu kansainvälisissä tieteellisesti tarkastetuissa julkaisusarjoissa. Yksi tutkimus löytyy tästä linkistä: https://link.springer.com/article/10.1007/s10310-009-0154-4 Tutkimus osoittaa, että jatkuvassa kasvatuksessa kasvu on ollut parempaa kuin tasaikäismetsätaloudessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *